sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Sokerimantelit

Tarvitset

6 dl sokeria
2 dl vettä
1 tl glukoosia tai viinikiveä

kaltattuja manteleita

Tee sokerimassa

Sekoita sokeri ja vesi kattilassa. Kun massa kiehuu, lisää glukoosi ja keitä sekoittamatta kunnes massa on 115 asteista.
Ota kattila levyltä ja anna massan lakata kiehumasta. Kaada se sitten öljytylle marmorilevylle (tai leivinpellille, suurelle lautaselle tai tiskipöydälle)
Ota puulasta ja ala sekoittaa massaa. Piirtele kahdeksikkoja, nosta kuumaa massaa reunoilta keskelle, ja liikuta massaa kunnes läpikuultava sokerimassa muuttuu valkoiseksi. Kun kätesi kestää lämmön, kokoa massa möykyksi ja ala vaivata sitä kuin taikinaa. Vaivaa kunnes massa on sileää ja tasaista.
Ota keittiöpyyhe ja kostuta se. Laita pyyhe massamöykyn päälle ja anna sen levätä tunnin ajan. Vaivaa sitten sokerimassa notkeaksi.
Sokerimassasta voi tehdä kaikenlaisia kuvioita, kuin marsipaanista. Kun se kuivuu, se muuttuu kovaksi.
Sen voi myös maustaa ja värjätä, mikä tulee tehdä kun massa on vielä lämmintä - se käy helpommin silloin.

Manteleiden kuorruttaminen.

Kalttaa mantelit. Anna niiden jäähtyä ja kuivua. (Voit myös keittää mantelit sokeriliemessä.)

Sulata sokerimassa kattilassa. Älä keitä.
Upota mantelit yksi kerrallaan sokerimassaan haarukan avulla. Napauta haarukkaa kattilan laitaan kevyesti ja pyyhi tippuva sokerimassa kattilan reunaan. Nosta manteli leivinpaperille kuivumaan. Kun pinta on kuivunut, käännä manteli, jotta pohja kuivuu ja silenee.

-----

Helpompi tapa on tietenkin tehdä kulhollinen ihan tavallista sokerikuorrutusta ja kuorruttaa mantelit sillä, mutta ei se ole ihan sama asia... rakastan näitä sokerikuorrutettuja manteleita. Niitä kutsutaan jordanian manteleiksi Amerikassa.


Tässä muuten keskustelu paahdetuista hunajamanteleista
(video - englanniksi - kuinka tehdään hunajapaahdettuja manteleita)
ja maku-lehden joulumausteinen resepti ja karamellimantelit
- vähän erilaisia sokeroituja manteleita.

Paahdettuja suolattuja manteleita saat, kun paahdat manteleita 200 asteessa uunissa noin 15 minuuttia ja suolaat ne sitten. Voit halutessasi öljytä mantelit kevyesti voitelemalla kätesi ja levittämällä öljyisillä käsillä mantelit uunipellille. Voit myös sekoittaa n. 1 tl öljyä haluamasi mausteet (vain suola, jos haluat) ja pyöritellä mantelit öljyssä ennen paahtamista.
Voit myös paahtaa mantelit pannulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti