lauantai 24. tammikuuta 2009

Lisää kinuskia, karamellia yms.

Murokakkuja paahdettujen päärynöiden ja kuuman kinuskikastikkeen kanssa.

Murokakut:
6 dl jauhoja
3/4 dl fariinisokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
150 g voita kuutioina
1 iso muna
1 dl vispikermaa

täyte:
6 päärynää; kuorittuna, puolikkaina ja n. 1/2 sentin siivuina
3 rkl fariinisokeria
3 rkl voita

kastike:
100 g voita
1 dl kermaa
2 dl fariinisokeria

Tarjoiluun:
kermavaahtoa

Esilämmitä uuni 180 asteeseen.
Päällystä leivinpelti leivinpaperilla.

taikina:
Sekoita jauhot, 3/4 dl sokeria, leivinjauhe ja suola sekä 150 g voita muruiksi.
Vatkaa muna ja 1 dl kermaa sekaisin. Lisää neste voimuruihin ja sekoita taikinaksi.
Taputtele taikina leivinpellille noin 2-3 sentin levyksi ja jaa kuuteen neliöön. Siirrä paloja niin että ne saavat vähän lisää tilaa ja paista kunnes kullanruskeita. (10-15 minuuttia)

täyte:
Sekoita päärynänsiivut, voi ja sokeri täytteeseen uunivuoassa ja paista uunissa noin 15 minuuttia, kunnes päärynänpalat ovat pehmeitä ja ruskettuneet.

kinuskikastike:
Sekoita 100 g voita, 1 dl kermaa ja 2 dl fariinisokeria paksupohjaisessa kattilassa ja keitä kunnes sokeri on sulanut. Anna kiehua, kunnes kastike sakeentuu, noin 5 minuuttia.

Tarjoiltaessa:
Halkaise murolevyt kahtia. Nosta pohjille kinuskikastiketta, päärynäkompottia ja kermavaahtoa, valuta kinuskikastiketta päälle ja peitä murolevyn "kannella".
----------------
kardemumma-karamellikakku ruskistetulla voikuorrutuksella

150 g voita
3 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1 dl karamellisiirappia (ohje seuraa)
2 munaa
vanilja-aromia
5 dl jauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl maitoa
1/2 tl kardemummaa

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele ja jauhota pyöreä kakkuvuoka.

Vaahdota voi, sokeri, suola ja kerma.
Vatkaa karamellisiirappi ja vanilja taikinaan.
Lisää munat yksi kerrallaan, hyvin sekoittaen.
Sihtaa jauhot ja leivinjauho ja sekoita 1/3 jauhoista taikinaan. Lisää 1/2 maidosta, 1/3 jauhoista, loput maidosta ja loput jauhoista. Sekoita vielä nuolijalla jotta taikina on hyvin sekoittunut, eikä sinulla ole jauhotaskuja kulhon pohjalla.
Pasita 45 minuuttia.

(Jos et pidä kardemummasta, jätä se pois.)

Karamellisiirappi

5 dl sokeria
1 dl + 2 1/2 dl vettä
vähän hiutalesuolaa

Paksupohjaisessa kattilassa paahda sokeri ja 1 dl vettä. Paahda, kunnes sekoitus on tumman meripihkan väristä. Älä koske paahtuvaan sokeriin. Kun sokeri on halutun väristä, kaada vesi kattilaan. Sokerimassa pärskyy ja pihisee, kuumaa vettä räiskyy, joten suojaa käsivartesi. Sekoita kunnes karamelli on sulanut veteen, ja keitä, kunnes siirappi tiivistyy. Sen pitäisi olla enemmänkin kuin sokerivesisiirappia tai vaahterasiirappia kuin ruskeaa siirappia.
Ripottele hiutalesuolaa päälle.

Pidä varmuuden vuoksi kulhollinen jäävettä lieden vieressä, jos poltat itsesi sokerilla.

Kuorrutus ruskistetusta voista

12 rkl voita
450 g tomusokeria
4-6 rkl vispikermaa
2 tl vanilja-aromia
2-4 tl karamellisiirappia
hiutalesuolaa maun mukaan

Ruskista voi kullanruskeaksi. Varo polttamasta sitä. Siivilöi kankaan läpi kulhoon, anna jäähtyä.
Ala sekoittaa tomusokeria voihin, kunnes seoksesta tulee niin paksua, ettet saa lisättyä enää sokeria. Lisää kermaa ja/tai karamellisiirappia, ja jatka, kunnes kaikki sokeri on seoksessa. Mausta suolalla.

---
Muuten, tässä helpompi tapa tehdä Dulce de Lecheä kotona: Avaa purkki, kaada se piirakkavuokaan, peitä foliolla ja paahda vesihauteessa 220 asteessa 1 h - 1 h 15 min, kunnes kullanruskeaa reunoilta. Vahdi, ettei vesi kiehu kuiviin. Vatkaa kylmäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti