sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Sitruunaisia pikkuleipiä

Sitruunamurosiivut

200 g voita
1 3/4 dl sokeria
2 tl raastettua sitruunankuorta
5 dl jauhoja
1 munanvalkuainen vatkattuna
3/4 dl keltaista koristesokeria (tavallinen sokeri karamellivärillä värjättynä kelpaa)

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää sitruunankuori. Lisää jauhot kahdessa erässä hyvin sekoittaen.
Pyöritä taikina n. 7-8 cm tangoksi. Voitele tanko munanvalkuaisella. Ripottele koristesokeri leivinpaperille ja pyöritä tanko sokerissa niin että se peittyy.
Kääri tanko muovikalvoon ja anna asettua jääkaapissa yön yli.
Leikkaa tanko n 1/2 sentin siivuiksi ja leikkaa siivut halki. Asettele siivut leivinpellille. Viiruta veitsellä niin että siivut näyttävät sitruunansiivuilta, neljään osaan.
Paista 160 asteessa 8-10 minuuttia (kunnes kullanruskeita) Anna jäähtyä.

Vanhanaikaiset sokerileivät

7 1/2 dl jauhoja
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
4 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria (vaaleaa, jos löytyy, hienoa raakasokeria)
1 rkl raastettua sitruunankuorta
1 rkl sitruunamehua
2 suurta munaa
sokeria

Esilämmitä uuni 180 asteeseen.
Sihtaa jauhot, sooda ja suola kulhoon.
Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat, yksi kerrallaan ja sitten sitruunamehu. Lisää jauhoseos.
Nostele ruokalusikalla taikinasta golfpallon kokoisia kökköjä paperilla peitetylle pellille. Tasoita kököt kevyesti. Sivele kököt vedellä, ripottele päälle sokeria.
Paista kunnes kullanruskeita, n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti