tiistai 30. elokuuta 2011

Innoistuinpa...

Nami-hiiren kakkukisasta... ja olenpa tutkinut hieman mitä maailmalla tapahtuu näin kakkujen osalta, ja kyllähän tapahtuu, vaikka mitä...

Löytyi tällainen värikäs, syksyinen kakku...

Tuo on tehty sillain, että on sulatettu vaahtokarkkeja ja voita mikrossa, sitten siihen on sekoitettu tuollaisia kirjavia aamiaismuroja, ja tätä muromössöä sitten painettu voideltuun kakkuvuokaan jähmettymään. Joo, siis ei ole niinkuin riisimurokuorrutus, vaan on riisimurokuorrutusta. Niinkuin. Paitsi että tehty sulatettuun vaahtokarkkiin, joten on ihan hirvittävän makeaa. Kun on noissa muroissakin omat sokerinsa...
Oksat on tehty suklaatoffeesta vähän pehmittämällä mikrossa ja sitten sormissa venyttelemällä ja pyörittämällä muovailemalla. Se pehmeä toffee tarttuukin sitten helposti tuohon sokerivuoreen.
Sitten otetaan valmista sokerimassaa ja muovaillaan lehdet ja tähdet. Pöllöt tehdään valkoisesta suklaasta, joka sulatetaan, värjätään ja pursotetaan sivulta löytyvän paperimallin mukaan pöllöiksi. Osaisihan tuollaisen sommitella ilman paperimalliakin.

Siis... tuo on kyllä sellainen amerikanherkku jota ei tee edes mieli paistaa. Mutta on kivan näköinen. Voisi kehitellä siitä jotain syksyistä...

Joka tapauksessa tuosta tuli mieleeni katsella muitakin pöllökakkuja.

Kuppikakkusista tehty pöllökakku

Tarvitset siis
- kuppikakkusia, haluamaasi sorttia
- voikuorrutusta tai haluamaasi sorttia :-D
- karamelliväriä - edelleenkin haluamaasi väriä
- kookoshiutaleita pöllön rintahöyheniin
- suklaarakeita - myös rintahöyheniin
- suklaakeksejä
- donitsikarkkeja - siis niitä kumikarkkeja joissa reikä keskellä. Mitä ne nyt sitten suomeksi nimeltään.
- ranskanpastilleja
- suklaahippuja
- "circus peanuts" - siis kuorimattoman maapähkinän näköisiä karkkeja. Nämä on tarkoitettu nokaksi ja kynsiksi, joten voi käyttää ihan mitä tahansa oransseja karkkeja tai vaikka pursottaa nämä yksityiskohdat
- suolatikkuja

Äitipöllö on tehty 10 turkoosista kakkusesta ja neljästä valkeasta - (pyrstö ja silmät). Rinnalle on ripoteltu runsaasti kookoshiutaleita ja sitten suklaarakeita pilkuiksi.
Silmät on sitten reunustettu suklaarakeilla. Sitten silmiin on painettu suklaakeksi, kuorrutusta, donitsikarkki ja donitsin reikään on sitten painettu ranskanpastilli tai suklaanappi tms sopiva karkki.
Siivissä on viisi keksiä jaettuna ja korviksi on ohuempi liuru keksiä
sitten on leikattu nokka ja kynnet muotoon, laitettu paikalleen ja lopuksi suolatikut oksiksi.

Poikaset on tehty valkoisista kakkusista. Rinta on värjättyä kookoshiutaletta, siivet keksinpuolikkaat, silminä on vain donitsikarkki ja suklaanapit ja korvina pienet keksinpalaset. Nokka on myös sitä samaa oranssia vaahtokarkkia kuin äitipöllönkin, vain pienempi suikale.

Tämän tuiman pöllön silmät on tehty oreokekseistä - elikkä Dominokeksit kelpaa hommaan. Irrota puoliskot toisistaan, tee siitä täytepuolesta silmät, leikkaa keksipuolesta liurut kulmiksi ja paina kiinni suklaakuorrutukseetn. Liimaa suklaakuorrutuksella suklaanapit pupilleiksi ja paina yksi oranssi ranskanpastilli nokaksi. Tosi söpö :-)

Tämän isänpäiväkuppikakkusen silmät on toffeekarkeista, valkoisista suklaanapeista ja pienistä suklaanapeista tai ranskanpastilleista. Nämä silmät on sitten painettu kuorrutukseen, samoin nokka joka on cashew-pähkinä ja kulmat, jotka on lakritsinauhaa. Tosi söpö tämäkin.

Jäätelökakku - täältä löydät ohjeen ja kuvasarjan kokoamisesta.
Hän vuorasi ensin ovaalin uunipannun leivinpaperilla ja pahvilla, jotta olisi helppo ottaa kakku pois vuoasta. Sitten hän laittoi pohjalle kerroksen toffeejäätelöä, ja antoi sen kovettua. Sitten hän merkitsi pahvilla siivet ja korvatupsut, ja täytti tarvittavat alueet suklaa- ja vaniljajäätelöllä.
Hän olisi halunnut laittaa kuivatut ananaksensiivut silmiksi, kuten tässä kakussa, mutta ei löytänyt niitä mistään, joten hän käytti pikkuleipiä.
Hän ei löytänyt mantelilastuja joissa olisi vielä kuori tallella, joten hän laittoi rintahöyhenet tavallisista. (Niitä ei ole kuorimattomana. Jos haluat tuollaisia kuorellisia kuten mallikakuissa, leikkaa kuorimattomat mantelit halki.)
Hän laittoi suklaarouhetta siipiin, yrittäen saada niistä höyhenen näköisiä, mutta toteaa pettyneenä, että se näyttää enemmän sahanpurulta kuin höyheniltä. Olen samaa mieltä.Ei ole ihan helppoa saada aikaan sellaisia isoja, pehmeästi kaartuvia suklaalastuja kuten esimerkkipöllöjen siivissä, mutta tässä on kuvasarjaa englanniksi, ja tässä kuva, jossa taituri osaa vuolla veitsellä levystä tuollaisia lastuja. En osaa.
Pesänä on "moniviljahunajatikkuja" joita nähtävästi ulkomailta saa. Voit käyttää suolatikkuja, tai tehdä oksan näköisiä pikkuleipiä tai olla ilman.
Nokkana on saksanpähkinän puolikkaat painettuna jäätelöön.

Vegaanipöllökakkusia. On siis niin tosilutusia että! 
Kyllä tuosta aika hyvin näkee miten ne on tehty, 
mutta onko sillä nyt väliä onko pöllökakkusi IHAN TISMALLEEN samanlaisia? 
Kunhan nyt NÄYTTÄÄ hyvältä, vai mitä.
Rakastan tuota tornipöllöä... minä sanon niitä omenapöllöiksi, kun niiden naama on kuin omenasta leikattu... silminä omenansiemenet...
Se keltainen noissa silmissä on muuten kuivattua mangoa, sanoo P.J.Chmiel
Voit myös käyttää niitä pyöreitä englanninlakujakin silminä. 
Tai litsiä, joihin painat suklaapallon sisään kiven tilalle.

Tässä mallinäytettä pursotustaiturilta

Tämä on niin söpö ettei sitä voisi edes syödä!

Nämä ovat sitten kakunkoristeita - "tehdään joko muovisavesta tai ovat syötäviä".
"romminmakuisia karamelleja joissa reikä keskellä"? Okej... ei harmainta haisua mitä se olisi suomeksi.
Ja USAssa näemmä saa kuorellisia mantelilastuja. On tosi kivan näköisiä! Miksei täältä saa?

Siis - tulee niin äklöä ettei ole tosikaan... 
vähennä sokeria ja voi vähentää kuorrutuksenkin määrää. 
Kakku on kuitenkin aika kosteaa itsessäänkin. 
Ja sittenhän tulee vielä se kuorrutus, mikä pitää sen koossa.
(ja antaa lisää imelyyttä, jollei tahdo riittää... :-D)
mutta on kivan näköisiä.
Voisi ehkä sittenkin vain tehdä minikakkusen munakupissa, iskeä tuohon tikun päähän, 
ja koristella kuin kuppikakkusen.
Petit fours olisivat ehkä sopivan makeita.

Noista tuli muuten mieleeni Bakingdomin Hogwarts kakku -päivityksessä esiintyneet paperipöllöt.

 Sitten löytyi jotenkin tutun näköinen pöllö... espanjalaisesta kakkublogista.
Kuppikakkuihin tuli vaan nokka ylösalaisin... :-D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti