Ruokablogeista

Minä rakastan ruokablogeja, joissa on kunnon kuvat. Niin kaikki muutkin. Sitä syödään silmillä aika tavalla ;-)
Minulla ei ole kunnon kameraa, ruokani ei ole ravintolatasoa ulkonäöltään ja kotini on kamala - kulunut, epäsiisti, risainen, jopa likainen. Minulla ei ole sellaista hienoa kuvausrekvisiittaa. Tämän vuoksi en edes tiedä kuinka hyvä tai huono valokuvaaja olen. Joka tapauksessa... sen muuttaisin omassa ruokablogissani. Haluaisin kuvittaa sen, ja kuvittaa runsaasti :-D

Ruotsissa tuntuu olevan jokin kirous - jos joku ruokablogi valitaan Ruotsin parhaimmaksi, vuoden sisällä blogi on suljettu. Katsos kun kirjoittajasta tuli kuuluisa "ruokakirjailija", se kirjoittaa kirjan, alkaa päivittää blogiaan asioilla joilla ei ole mitään tekemistä ruoan kanssa - esimerkiksi "käytiin tässä Pariisissa ruokakirjoittajien kokouksessa blah blah blah". Mitäs me ruokakirjoittajat... vähitellen jää päivitys pois, ja lukijatkin tympiintyvät... joten blogi kuolee. Ajattelin amerikkalaisia ruokablogikirjoittajia. He jatkavat samalla tavalla koska antavat blogilleen kunnian kuuluisuudesta, ottavat sen velvollisuutena ja haasteena, ja julkistavat kirjansa vain niinkuin sivumennen. Niinhän se pitääkin. Voin ostaa suosikkiblogini kirjana, mutten erityisemmin ole kiinnostunut ruokakirjoittajien blogeista, ja jos joku hylkää bloginsa ja kuvittelee voivansa pysyä kuuluisana ja saada tulevat keittokirjansa myytyä... No joo. Kaipa ne joku ostaa, mutta voin vakuuttaa, että ostaisi enemmän, jos olisit jatkanut blogin kirjoittamista ja pitäisit ne sivutouhut sivutouhuina.

Siksi ottaa vähän päähän hellapoliisi. Onhan se kiva, että yrittää ja onnistuu, joo, ja ihan hyvä saitti se on... mutta kun se OLI blogi. Ruokablogi. Yksi Suomen parhaimmista ruokablogeista. Eikä jokin reseptisaitti ole blogi.

Blogi on vähän kuin päiväkirja, lokikirja... šurnaali. Siis kirjoitetaan mitä tuli tänään tehtyä, laitettua, syötyä, mitä siitä ajattelee, kuinka ajattelee ruoan suhteen ja sitten vähän omasta itsestään ja elämästään... Onhan ne reseptitkin tarpeellisia hyvän ruokablogin tekemiseen, mutta... minä kaipaan sitä yhteisyyden tunnetta. "Minä ja muut tytöt (ja muutamat pojatkin)". Jaan ajatuksiani ruoanlaitosta, koska pitäähän kaikkien syödä, ja suurin osa suomalaisista laittaa ruokaa, ja aika moni, nainen ainakin, on kiinnostunut "uusista resepteistä". Sata ja yksi pikkuleipää. Sata ja yksi tapaa laittaa ahvenia. Sata ja yksi... Ei kai sitä muuten olisi moisia keittokirjoja, ja lisää tunkee markkinoille joka päivä. Annin parhaat pikkuleivät, Mannin parhaat pikkuleivät, Sannin parhaat pikkuleivät...

Internetti on vähän kuin tämmöinen keittokirja. Ja minun täytyy sanoa, että rakastan eniten keittokirjoja, joissa on tarinoita... Mysi Lahtisen ruokapakinat Hesarin kuukausiliitteestä, "Pihalla kasvaa lammaskaali" ja "Hanhensulan Ravintola". Ruokablogit ovat kuin jatkoa näille! Eihän nyt kaikki kirjoita kuin Mysi Lahtinen, mutta aina välillä löytää helmiä. ;-)

Minulla on tuossa sivussa blogilista. En seuraa useimpia, monet on kuolleita kuin kivi - ei mitään päivitystä sitten viime vuosikymmenen - jotkut eivät ole edes blogeja ja muutamat eivät käsittele ruokaa. Minusta on kuitenkin tärkeää, että laitetaan lisää suomea internettiin. Kyllä aina joku joskus jotakin lukee. :-D

Varsinkin kun on aina metsästämässä lisää ja lisää reseptejä, vaikka sitten tosiasiassa syö sitä yhtä-ja-samaa koko ajan. Perjantaina tein kaalisössöä, ja sitä syötiin kaksi päivää. Sunnuntaina Henric keitti borschtia, ja sitä syötiin ilolla päivä. Maanantaina tein sitten jauhelihakastiketta spaghettini kanssa, kun tuli pastanhimo... tänään en syö mitään, koska painan lähes 110 kiloa. Uskomatonta. Ruumis valittaa, mutten silti oikein tahdo uskoa. Minähän en nyt voi painaa 80 kiloa enempää. En varmasti! Ihan mahdotonta! Mutta kuitenkin... joskus löytää kivan kuvan ja hyvältä kuulostavan reseptin ja bloggaaja kehuu sitä maasta taivaaseen - pitäähän sitä nyt ainakin kokeilla, vai mitä?

Ja, muuten. Aika moni ruokabloggailija on joko kokki, leipuri tai jokin ravintotieteilijä, tai sitten "äiti". Eihän siinä mitään pahaa ole, mutta missäs on kaikki työssäkäyvät sinkut, jotka eivät tee ruoan kanssa töitä? Tuli mieleen Julia ja Julie - Julie oli nuori nainen joka kävi töissä ja tuli iltaisin kotiin yksiöönsä, jossa hän laittoi ruokaa itselleen ja miehelleen, ja hän laittoi ruokaa Julia Childin Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjan mukaan. Siis sellaista kuin hummeria ja muuta "hienoa". Ja sitten hän istuutui tietokoneen ääreen ja kirjoitti siitä. Ei valokuvia. Ei reseptejäkään. Nehän ovat kirjassa. Mutta se oli hyvä ruokablogi. Edelleenkin on hyvä blogi.