keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Hunaja-kauraleipä

3 dl kiehuvaa vettä
2 1/2 dl kaurahiutaleita
2 rkl voita
1 1/2 tl suolaa
1/2 dl hunajaa
2 1/2 dl grahamjauhoja
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl maitojauhetta
paketti hiivaa

Mittaa kaurahiutaleet, voi, hunaja ja suola kulhoon ja kaada kiehuva vesi päälle. Sekoita ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Sekoita joukkoon loput ainekset ja vaivaa taikinaksi.
Anna kohota kaksinkertaiseksi.
Voitele pitkulainen leipävuoka.
Vaivaa taikina ja rullaa pötköksi. Taikina tulee olemaan aika pehmeää ja tarttuu käsiin. Nosta pötkö leipävuokaan kohoamaan.
Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Kun leipä on kohonnut n. 3 senttiä leipävuoan reunan yli, paista, n. 45 minuuttia. Vahdi leipää viimeiset 20 minuuttia, ettei se ruskistu liikaa. Jos se alkaa tummua, peitä foliolla.

Kun leipää leipoo vuoassa, voi olla vaikea tietää koska leipä on valmis. Jos sinulla on paistilämpömittari, leivän sisustan tulee olla 90-asteista. (Jotkut sanoo 88, toiset 94.) Minulla ei ole paistolämpömittaria. Minä kumoan leivän vuoasta ja rummutan sen pohjaa sormilla ja jos se kuulostaa ontolta, kumisee, ja tuntuu kevyemmältä kuin uuniin pantaessa, ja kun se haisee vastapaistetulta leivältä, se on valmis. Jos ei, laitan sen takaisin uuniin vielä 5-10 minuutiksi, ilman vuokaa. Se pitää kyllä muotonsa.

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Kiva, kun ei ole kuvaa - hiiri voi nakerrella hyvää leipää rauhassa - odottavan aika on pitkää....oletan, että olet saanut s.postini, vai oletko ?

    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista
  2. Hoh, luulin että olin jo vastannutkin, mutta enpäs ollutkaan! Anteeksi myöhästynyt vastaus, mutta nyt on vastattu, ja kiitos kovasti muistutuksesta :-)

    VastaaPoista