USAssa partiotytöt myyvät pikkuleipäpakkauksia kerran vuodessa ja kaikki USAmerikkalaiset tietävät mitä nämä ovat. Muistan erityisesti jakson Friendseistä kun Monica halusi minttusuklaapikkuleipiä. Olen aina halunnut maistaa, ja nyt satuin löytämään pari reseptiä.
Ensin "Samoas" eli "Caramel de-Lites"
Pikkuleipä joka on enemmänkin karkkia pikkuleivällä. Hyvin makea. Tee pieniä pikkuleipiä.
2 1/2 dl voita
1 dl sokeria
5 dl jauhoja
1/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl vaniljaa
tarvittaessa 2 rkl maitoa
Esilämmitä uuni 200 asteeseen.
Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita jauhot ja mausteet joukkoon ja lisää maitoa tarvittaessa jotta taikina pysyy koossa. Taikina ei saa muuttua tahmaiseksi. Jos näin kumminkin tapahtuu, lisää vähän jauhoja.
Pyöritä taikina palloksi. Anna seistä jääkaapissa hetken ajan.
Jaa pallo 2-4 osaan, kauli n. 1/2 sentin levyksi ja leikkaa munakupilla tai pienellä pyöreällä piparkakkumuotilla pikkuleipiä taikinasta. Nosta leivinpaperilla vuoratulle leivinpellille ja tee reikä keskelle omenaporalla. (Voit tietenkin käyttää pientä piparkakkumuottia jossa on kaksi ympyrää sisäkkäin, jos sinulla sellainen on).
Nosta "reiät" ja taikinanrippeet kulhoon ja pyöritä palloksi, laita jääkaappiin lepäämään hetkeksi ja kauli ja leikkaa lisää pikkuleipiä kunnes kaikki taikina on käytetty. Tätä taikinaa voi kaulita ja leikellä kuinka paljon tahansa. Jos taikina kuivuu liikaa, lisää pikkuisen maitoa.
Paista pikkuleipiä 10-12 minuuttia, kunnes ne alkaa pikkuisen ruskettua reunoilta. Näiden pikkuleipien pitää olla aika vaaleita. Anna pikkuleipien jäähtyä kunnolla.
Karamelli-kookos-kuorrutus
7 1/2 dl kookoshiutaleita
400-500 g toffeeta
1/4 tl suolaa
3 rkl maitoa
250 g suklaata (tummaa, maitosuklaata, mistä nyt pidät eniten)
Paahda kookoshiutaleet pellillä uunissa 200 astetta 10-20 minuuttia. Kääntele hiutaleita viiden minuutin välein, jotta ne ruskettuvat tasaisesti. Ota uunista, kun kookoshiutaleet ovat vaalean kullanruskeita. Anna jäähtyä pellillä. Ravistele peltiä pari kertaa jäähtymisen aikana.
Sulata toffee maidon ja suolan kanssa mikrossa tai paksupohjaisessa kattilassa alhaisella lämmöllä. Sekoita välillä. Kun toffee on sulanut kokonaan, sekoita kookoshiutaleet toffeemassaan. Levitä toffeemassa pikkuleiville, n. 2-3 tl joka pikkuleivälle. Jos toffee alkaa jähmettyä, anna sen sulaa hetki mikrossa.
Sulata suklaa. Kasta jokaisen pikkuleivän pohja sulaan suklaaseen ja laita ne leivinpaperille jähmettymään. Valuta loppusuklaa ohuena nauhana pikkuleipien päälle viiruiksi.
Säilytä ilmatiiviissä purkissa huoneenlämmössä kun suklaa on jähmettynyt.
Partiotyttöjen minttusuklaapikkuleivät:
Ohuet suklaaleivät I
4 rkl voita
1 dl fariinisokeria
1 dl kidesokeria
1 tl vaniljaa
2 suurta munanvalkuaista
2 dl hollantilaista kaakaota (Kyllä, hollantilaista - se ei ole kitkerää vaan makeaa itsessään.)
2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
Vaahdota voi ja sokerit kulhossa. Vatkaa valkuaiset joukkoon yksi kerrallaan. Siivilöi joukkoon kaakao, jauhot ja suola. Sekoita kunnolla. Kaavi kulho muovikalvolle, laita toinen muovikalvo päälle ja paina taikina levyksi. Laita jääkaappiin tasoittumaan, mielellään yön yli.
Seuraavana päivänä laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.
Jaa taikina 4 osaan ja kauli osat n. 15 cm neliöksi. Leikkaa 9 osaan ja nosta pikkuleivät leivinpellille.
Rei'itä pikkuleivät haarukalla ja ripottele niille vähän sokeria, jos haluat.
Paista n. 20 minuuttia. Pikkuleivät kohoavat hiukan. Jäähdytä pellillä.
Ohuet suklaaleivät II
2 1/2 dl vehnäjauhoja
100 g voita
2 rkl sokeria
4 tl vispikermaa
30 g tummaa suklaata, sulatettuna
Sekoita jauhot, 50 g voita, sokeri ja kerma kulhossa. Sekoita hyvin. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita hyvin. Kääri taikina kahdessa osassa muovikalvoon ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia.
Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele leivinpelti.
Kauli taikina n 1/2 senttisesi levyksi ja leikkaa 4 cm pikkuleiviksi joko pyörällä tai muotilla. Taikinan voi kerätä, pyörittää palloksi, jäähdyttää ja kaulia uudelleen.
Laita lautaselle sokeria ja paina pikkuleivät sokeriin molemmin puolin. Laita n. 5 sentin välein leivinpellille ja rei'itä haarukalla. Paista 6-8 minuuttia.
Anna jäähtyä pellillä pari minuuttia ja irrota sitten lastalla pelliltä ja anna jäähtyä kokonaan tasaisella alustalla.
Ohuet suklaaleivät III
5 dl jauhoja
2 dl sokeria
2 dl kaakaota
1 tl leivinjauhetta
1 tl leivinsoodaa
1/2 tl suolaa
100 g voita
1 muna
Sekoita kuivat ainekset ja hakkaa sitten voi jauhoihin niin että saat tasaisen muruseoksen. Sekoita muna joukkoon jotta saat tasaisen taikinan. Lisää kylmää vettä jos munan kosteus ei riitä. Jos 1 muna on liikaa, lisää vehnäjauhoja.
Anna taikinan jähmettyä pari tuntia jääkaapissa.
Kauli hyvin ohueksi (1-2 mm) ja leikkaa 4 cm pyörylöiksi (voit käyttää munakuppia)
Paista 180 asteessa 10 minuuttia ja anna jäähtyä.
Tee 9 tusinaa hyvin ohuita suklaaleipiä ja kuorruta ne minttusuklaalla:
Sulata 400 g tummaa suklaata, 3/4 tl piparminttutiivistettä ja 6 rkl voita vesihauteessa. Nosta suklaaleivät yksi kerrallaan suklaaseen, kastele ja nosta haarukalla suklaasta. Napauta haarukkaa varovasti suklaakulhon reunaan, jotta liika suklaa putoaa takaisin kulhoon ja nosta sitten nopeasti leivinpaperille jäähtymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti