maanantai 30. kesäkuuta 2008

Valeviinerit

Wieneripitkot

1/2 pussia kuivahiivaa
2 rkl + 1 tl sokeria
1/2 dl lämmintä vettä
5 dl jauhoja
1/2 tl suolaa
100 g kylmää voita
1 muna
1 dl vispikermaa

täyte
250g mantelimassaa
1/2 dl fariinisokeria
50 g voita

1 muna
1 tl vettä

kuorrutus
2 1/2 dl tomusokeria
pari tippaa karvasmanteliöljyä
1-3 rkl maitoa
mantelilastuja

Sulata hiiva ja 2 rkl sokeria veteen.
Sekoita jauhot, suola ja 1 tl sokeria toisessa kulhossa ja nypi voi joukkoon kunnes saat muruja.
Lisää kevyesti vatkattu muna ja kerma hiivaseokseen ja sitten jauhoseokseen. Sekoita sileäksi taikinaksi.
Jaa taikina kahtia, peitä ja laita jääkaappiin kolmeksi tunniksi.

Sekoita mantelimassa, fariinisokeri ja voi kulhossa tasaiseksi massaksi.

Kumoa taikinakevyesti jauhotetulle pöydälle ja kauli levyksi.
Levitä mantelimassa n. 1/3 levyä, keskelle levyä. Vatkaa muna. Voitele levyn reunat, taita tyhjät levynreunat täytteen päälle ja painele "pitkon" päät umpeen. Nosta "sauma" alaspäin leivinpellille. Leikkaa 5-6 aukkoa pitkon päälle. Anna nousta puolisen tuntia.
Paista 200 asteessa 20-25 minuttia kunnes kullanruskea. Anna jäähtyä.

Sekoita tomusokeri, karvasmanteli ja maito sokerikuorrutukseksi. Valuta wieneripitkojen päälle. Ripottele mantelilastut päälle.

Wieneripiirakka

100 g voita
2 1/2 dl jauhoja
1/4 tl suolaa
1 tl sokeria
2 rkl vettä

Sekoita kuivat ainekset. Nypi voi joukkoon ja lisää vettä sen verran että saat hyvän taikinan. Kauli pyöreäksi levyksi ja nosta piirakkavuokaan.

100 g voita
2 1/2 dl vettä
2 1/2 dl jauhoja
3 munaa
pari tippaa karvasmanteliöljyä
1 tl vaniljaa

Kiehauta vesi ja voi. Lisää kuumaan voiseokseen jauhot. Sekoita kunnolla. Vatkaa munat joukkoon yksi kerrallaan. Lisää manteliöljy ja vanilja. Kaada piirakkavuokaan ja tasoita.
Paista 30 minuuttia 200 asteessa.

Koristele jäähtynyt piirakka sokerivesikuorrutuksella ja pähkinärouheella.

Valewienerit eli Rimbo-pullat

25 g hiivaa
2 dl kylmää maitoa
200 g voita
1 rkl sokeria
n 6 dl vehnäjauhoja

Täyte
75 g voita
1½ rkl sokeria
1½ tl vaniljasokeria

Päälle
muna
haluttaessa  raesokeria tai mantelilastuja

Sulata hiiva maitoon, lisää loput ainekset ja vaivaa joustavaksi taikinaksi.
Kauli se n. 40x40 cm levyksi.
Leikkaa levy 5 osaan pitkittäin ja poikittain ja laita lusikallinen täytettä kuhunkin ruutuun.
Käännä kulmat yhteen ja nosta pullat paperivuokiin, kulmat ylöspäin.
Anna pullien kohota n. 2 tuntia huoneenlämmössä.
Voitele munalla ja ripottele raesokeria tai mantelia päälle jos haluat.
Paista 250 asteessa n. 5-10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti