keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

majoneesi ja salaattikerma

Brittiläinen "Salaattikerma"

Versio I


4 kovaksikeitetyn munan keltuaiset
5 rkl öljyä
2 rkl viinietikkaa
3 rkl kermaa
sinappia
suolaa
pippuria

Muussaa keltuaiset öljyn kanssa tasaiseksi massaksi. Mausta sinapilla, suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon etikka, ja sitten kerma ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Versio II

2 tl jauhoja
2 munaa
1 tl sinappia
1 rkl sokeria
1 dl maitoa
1 dl viinietikkaa
60 g voita
hyppysellinen pippuria

Vatkaa kaikki paitsi voi hyvin sekaisin, ja lämmitä kasarissa kunnes kastike alkaa saeta. Sekoita koko ajan, jotta kastike ei pala pohjaan eikä juoksetu. Kun kastike on sakeaa, ota levyltä ja sekoita voi joukkoon. Mausta pippurilla.

versio III

1 dl sokeria
1 tl sinappijauhetta
1 tl suolaa
3/4 dl viinietikkaa
1 rkl raastettua sipulia
3 rkl öljyä
1 dl majoneesia

vatkaa kaikki ainekset sekaisin

majoneesi
perusohje ja laventelimajoneesi
Keltainen majoneesi, maustettu kurkumalla ja kuminalla.
Tästä löytyy hieno aioli ja tästä sinappinen majoneesi balsamicolla... ja puhuupa hampluista. Ei kotona saa tekemälläkään pikaravintolan hampluja. Leipää ei tahdo saada tarpeeksi höttöiseksi ja samalla sitkeäksi eikä natriummonoglutamaattia tahdo löytää enää mistään!

1) hampurilaispihvi, kuin pikaruokalasta


- käytä vähärasvaista naudanlihaa
- paina pihvit hampurilaispressillä tai käytä isoa säilykepurkkia, josta pohja ja kansi poistettu mutta säästetty, ainakin toinen rinkula. Sitä käytät sitten kun pressaat jauhelihan tiiviiksi pihviksi.
- PAKASTA PIHVIT. Se pitää ne littoina, kun paistat.
- paina pihviä paistinpannua vasten ja lujaa, kun paistat. Se sitten saa pihvisi tarttumaan lujasti pannuun, mutta sitten pitääkin olla ohut paistinlasta ja nopealla, terävällä liikkeellä sysätä pihvi irti pannusta, ennen kuin sen kääntää
- käytä valurautapannua.
- mausta reilusti pihviä paistamisen aikana. Aromat-aromisuola on aika lähellä pikaruokaloiden käyttämää mausteseosta. Siinä on 1/2 suolaa, 1/4 monoglutamaattia eli arominvahvinnetta ja sitten mausteita, esim. pippuria ja sipulijauhetta. Äläkä nyt yhtään rupea äpättämään siitä arominvahvinteesta. Ensinnäkin tuo on yksi pikaruokaloiden ruokien maun salaisuuksista, ja toiseksikin, et voi ajatellakaan, että hamplut ovat terveellisiä. Mitä nyt vähän aromisuolaa pihvillä tekee, kun se on kääritty vehnäpullaan ja kasteltu majoneesilla!

2) pullat

- On muuten juuri pullia... eikös vain olekin pullissa ihan hyvä koostumus, höttöinen sisus ja sitkeämpi pinta? Tee siis pullareseptillä, jätä vain sokerit pois, ja katso mitä tulee :-D


Hampurilaissämpylät

650 g vehnäjauhoja
3 dl vettä
2 dl maitoa
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
50 g hiivaa

Tee sämpylätaikina taiteen sääntöjen mukaisesti, eli lämmitä neste kädenlämpöiseksi, sulata siihen hiiva, lisää suola ja öljy ja vaivaa jauhot taikinaan. Taikinan pitäisi olla pehmeää. mutta elastista.
Anna kohota tunti.
Vaivaa taikinaa ja anna kohota toinen tunti
Vaivaa taikinaa ja anna kohota vielä puoli tuntia.
Leivo. Vaivaa ja jaa taikina pulliksi. Anna pullien levätä 5 minuuttia, sitten pyöritä pulliksi, nosta pellille, peitä leivinliinalla ja anna kohota.
Laita uuni lämpenemään, 240 astetta.
Voitele kohonneet pullat maidolla ja ripottele seesaminsiemeniä päälle. Paista 15 minuuttia, kunnes keveitä ja kullanruskeita.

Voit myös kokeilla tätä reseptiä. Näyttää myös aika höttöseltä. :-D

2 1/2 dl maitoa
1 rkl sokeria
1 1/2 tl suolaa
paketti hiivaa
1 litra jauhoja
60 g voita
2 munaa
-
1 muna ja 1 rkl maitoa voiteluun
seesaminsiemeniä

Sulata voi kasarissa. Kun voi on sulaa, kaada joukkoon maito ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Sekoita siihen suola, sokeri ja hiiva. Vatkaa joukkoon munat ja 3 dl jauhoja. Vaivaa loput jauhoista joukkoon.
Tee taikinasta pehmeää, melkein liian pehmeää leivottavaksi. Sillä lailla saat höttöiset sämpylät.
Anna kohota leivinliinan alla tunti.
Vaivaa ja anna kohota toisen kerran.
Jaa taikina sämpylöiksi ja leivo. Anna kohota.
Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen.
Voitele ennen paistamista munamaidolla ja ripottele seesamit päälle.
Paista 10 min, kunnes kullanruskeita.
- hampurilaissämpylät paahdetaan, jotta ne ovat lämpimiä ja pysyvät paremmin koossa. Paahda sämpylät suoraan levyllä tai kuivalla valurautapannulla. Paina sämpylää kevyesti pannua vasten, jotta sämpylä paahtuu tasaisesti. Älä paahda tummaksi, vain kuivaksi.

3) kokoaminen


on muuten tälläkin väliä. Aloita rakentaminen "kruunusta", elikkä sämpylän kannesta. Laita se ylösalaisin voileipäpaperille. Voileipäpaperi on vahattua, ei voipaperia eikä leivinpaperia.

- jos laitat sinappia ja ketsuppia, laita sinappi ensin - viisi pikkupusua sämpylän kannelle n. sentin päästä reunasta.
- ketsuppia pannaan enemmän, ja sekin sämpylän kannelle - neljä pläjäystä reunoille ja yksi keskelle, ja tee niistä peukalonjäljen kokoisia

Jos haluat niinkuin amerikkalaisia lisukkeita, käytä hotdogin lisukkeita. Ketsupin pitäisi olla löysempää ja siinä on valkosipulijauhetta.

- Käytä tillikurkkuja ja leikkaa niistä hyvin ohuita siivuja. Kurkkuviipaleiden pitäisi olla vähän lätsyjä, eikä sellaisia paksuja ja rapeita.

- Jos käytät raakaa sipulia hampluissa, tee kuten coleslawn kanssa ja anna sipulirenkaiden seistä hetki kiehuvankuumassa vedessä, muttei niin pitkään että ne alkaa pehmitä. Valuta hyvin. Voit kuivatakin, varmuuden vuoksi. 
- Tai sitten käytät sipulisilppua. Joissakin hamurilaispaikoissa tehdään näin. Liota sitäkin vedessä, jotta taitat pahimman puraisun.

- salaatin lehti tähän, tai silputtu salaatti. Leikkaa salaatti ohuiksi, pitkiksi nauhoiksi.

- sitten majoneesi tai hampurilaiskastike

- sitten tomaatit



- näiden päälle sitten juusto. Nyt kun saa Valiolta aamupala cheddaria, joka on ihan "aitoa" muovijuustoa!

- Jos panet pekonia burgeriin, se tulee tähän väliin.

- kun pihvi on valmis, mätkäyttele sitä vähän saadaksesi pahimmat rasvat pois ja läjäytä sitten juustolle.


- Peitä sämpylän pohjalla (kannalla) ja kääri pakettiin.


Hamplukastike

3/4 dl salaattikermaa
3/4 dl majoneessia
2 rkl öljyä
1 rkl viinietikkaa
1 1/2 rkl tillikurkkusalaattia (Esim. tätä http://pakkastenruokia.wordpress.com/2010/05/24/ihana-vanhanajan-kurkkusalaatti/ tai tältä sivulta löytyvää http://www.mvnet.fi/index.php?osio=Sekalaista&sivu=Ruokareseptit)
1/2 rkl makeaa kurkkusalaattia (voit käyttää bostonkurkkua)
1 tl ketsuppia
1 tl sokeria
1 tl sipulijauhetta
hyppysellinen suolaa
sinappia ja pippuria maun mukaan

Sekoita kaikki ainekset.

4) pidä hamplut lämpimänä sillä aikaa kun odotat että kaikki valmistuu. On muuten se lämmin salaatti osa pikaruokalatunnelmaa :-)

- laita uuni lämpiämään, n 100 asteeseen
- kääri valmiit hamplut voileipäpaperiin.
- laita valmiit hamplupaketit uuniin odottamaan syömistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti