lauantai 10. marraskuuta 2012

Puhutaanpas nyt vähän kanasta

Amerikkalainen uppopaistettu kana

1) tee maustesekoitus:
1 rkl rosmariinia
1 rkl oreganoa
1 rkl salviaa
1 tl inkivääriä
1 tl meiramia
1 1/2 tl timjamia
3 rkl fariinisokeria (kuivaa mieluummin kuin kosteaa; helpompi sekoittaa)
3 rkl persiljaa
1 tl mustapippuria
1 rkl paprikaa
2 rkl valkosipulisuolaa (tai jauhetta)
2 rkl sipulisuolaa (tai jauhetta)
2 rkl kanaliemijauhetta tai 4 hienonnettua kuutiota
1 annos tomaattikeittojauhetta (eli, jos pussi on neljälle hengelle, jaa jauhe neljään osaan.)

Kaikkien yrttien pitäisi olla kuivatettuja.
Jauha kaikki sekaisin tehosekoittimessa tai morttelissa, ja siivilöi. Säilytä ilmatiiviissä purkissa.

2) Ota 6-8 kananpalaa, rintaa tai koipea, tai sekaisin. Siivoa paloista liika rasva ja nahkanriekaleet. Kuivaa palat talouspaperilla ja laita leikkuulaudalle. Sirottele 1-2 rkl mausteseosta kananpaloille. Pyörittele palat mausteessa ja hiero mauste paloihin.
Laita palat muovipussiin ja jääkaappiin marinoitumaan yön yli.

3. Lämmitä friteerausöljy.

4. Pyörittele kananpalat jauhoissa (vehnäjauhoja, maissitärkkelystä, tai sekoitus - ihan maun mukaan. Maissitärkkelys antaa rapeamman lopputuloksen. Jos haluat, voit suolata ja pippuroida jauhot, tai voit sekoittaa pussillisen kanakeittojauhetta jauhoihin. Tai voit sekoittaa ruokalusikallisen mausteseosta jauhoihin.) ja ravistele liikajauhot pois ennen kuin laitat jauhotetut palat lautaselle. Lyö paloja kevyesti toisiaan vasten vielä ennen paistamista, jotta saat irtojauhoja vielä enemmän pois paloista.
(Tässä tapauksessa on hyvä, että kananpalat on kosteita ennen jauhottamista, koska kosteus tekee jauhoista taikinaa, ja se taas tekee, että paneeraus pysyy paremmin kanan pinnassa.)

5. Friteeraa. Rintapaloja 10-12 minuuttia, reisipaloja 15-18 minuuttia.

Friteeraa joko tavallisessa friteerausöljyssä, kookosrasvassa tai paista palat paistinpannulla ihran ja voin sekoituksessa. Jep. 8 kananpalaa varten, paista paketillinen amerikanpekonia 1/4 kilossa ihraa ja 100 g voita, jotta saat sen suolaisen, savuisen pekoninmaun paneeraukseen...

Kananpalat valutetaan toki ennen syömistä, mutta... En ole oikein ihastunut tähän tapaan valmistaa kanaa.

Meillä kotona tehdään ruotsalaista "lentävää jaakkoa".


Uuni esilämmitetään 225 asteeseen.

Otetaan joko grillattu tai paistettu kana, 4-6 kananrinta- tai koipipalaa paistettuna tai vastaava määrä kananrääppeitä, ja laitetaan se paloiksi uunivuokaan.
Paista n. 150 g pekonia. Määrällä ei ole niin väliä.
Paista 200g sieniä, herkkusieniä, metsäsieniä, tuoreita, purkista, kuivatettuja ja lionneita - miten vaan. (Ja jos et välitä sienistä, älä paista.)
Sekoita
2 dl kermaa
1 dl crème fraicheä
1/2 dl chilikastiketta tai ketsuppia (6-7 rkl)
ja kaada kananpalojen päälle.
Leikkaa 2 banaania siivuiksi. (Jos et pidä banaanista ruoassa, jätä pois.)
Levitä banaanit, sienet ja pekoni kanan ja kermaseoksen päälle ja laita uuniin kymmeneksi minuutiksi.
Ripottele päälle suolattuja maapähkinöitä ja laita uuniin vielä 5-10 minuutiksi.

Syö riisin ja vihersalaatin kera. Tai sellaisenaan.

Voit korvata kanan possulla. Paista 4 kotlettia (siankyljys se kai on suomeksi :-D) ja leikkaa syötäviksi paloiksi. (Minulla on Aspergerin syndrooma, joten en voi jatkaa syömistä jos satun puraisemaan läskiin, joten minulle pitää palat siistiä ihan viimeisen päälle - ja ehkä ottaa 5 kotlettia. Muut ihmiset eivät ole ihan yhtä nirsoja.)

perjantai 31. elokuuta 2012

Long Time No Seen :-)

Pitkästä aikaa...

No, en ole tehnyt mitään. Jalasta repesi "jalkapohjan kalvojänne" aika pahasti kesäkuussa ja se masensi sitten niin, etten ole viitsinyt tehdä mitään muutakaan. Paitsi istua tietokoneen ääressä ja tuhlata aikaa Pinterestissä. (Eli jos olet siellä, ota yhteyttä, jollet ole, lähetä sähköpostiosoitteesi, niin kutsun :-))

Mutta - syksy saa, ja Namihiiri järjestää taas kakkukisan :-) "Tee näkemästäsi kakkukuvasta kakku".
Onhan niitä nähty upeita, inspiroivia kakkuja... :-D

Kuten varmaan nyt huomaat, Pinterestissä pinnaan reseptejä... ja erityisesti leivontareseptejä. Mietiskelen edelleen mitä on suomalainen ruoka ja mitenkä saisi uudistettua suomalaista ruokakulttuuria samalla kun pitää sen suomalaisena - mitä olisi suomalainen fuusioruoka? Ja mitenkähän saisi lapissa kehitettyä suomalaisen version Scotch Bonnet punapippurista, joka olisi sitten vielä vahvempaa... Olisiko se sitten perkelepippuria?


Chilikastike - Sriracha

1/4 kilo chilipippureita, pilkottuna
4 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
2 1/2 dl etikkaa laimennettuna
2 rkl palmusokeria (tai fariinisokeria. Mitä nyt löytyy. Ei oo nuukaa.)

Laita chili, valkosipuli, suola ja etikka kattilaan yön yli seisomaan. Aamulla lisää sokeri ja kiehauta, keitä sitten 5 minuuttia. Ota levyltä ja anna jäähtyä. Soseuta tehosekoittimessa ja siilaa. Siinä se.

Tomaattikastike

1 1/2 kg tomaatteja.
2 punaista paprikaa
1 iso sipuli
4 valkosipulin kynttä
1 tl rosmariinia
1 pieni chilipippuri
1 dl tomaattisosetta
2 rkl sokeria
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
mustapippuria maun mukaan

Leikkaa tomaatit ja paprikat lohkoiksi ja poista siemenet, ja levitä uunipellille. Lisää valkosipulin kynnet kuorittuina mutta kokonaisina, rosmariini ja chili. Sekoita kulhossa tomaattisose, sokeri, öljy ja mausteet ja lusikoi liemi kasviksien päälle. Sekoita.
Paahda uunissa n. 2 tuntia. Kun kasvikset alkavat ruskettua ja käpristyä, ne ovat valmiita.
Anna niiden jäähtyä ja soseuta sitten tehosekoittimessa.

Puolukka-punapippuri-hyytelö

2-4 chilipippuria ja muutama soma pieni jokaiseen purkkiin koristeeksi.
4 dl puolukkamehua (tai 4 dl vettä ja 1/4 kg puolukoita)
2 1/2 dl etikkaa
500 kg hillosokeria

Sekoita chili, mehu ja etikka kattilassa. Kiehauta. Keitä 10 minuuttia. Siivilöi ja purista huolellisesti kaikki mehu chilistä.
Mittaa 1/2 litraa mehua kattilaan ja lisää sokeri ja kokonaiset chilipippurit ja anna kiehua kunnes hyytelö on valmista. (15-20 minuuttia) Poista vaahto seoksen pinnalta kiehumisen aikana.
Purkita.
Jos haluat, voit myös lisätä vähän puolukoita jokaiseen purkkiin. 

Etlarin eväistä löytyy sipuli-puolukkahyytelö
ja Suomen Sokerista (tai Dansukkerista, kuten se nykyään on) löytyy chilillä maustettu tomaatti-omenamarmeladi ja makea tomaattimarmeladi.

Kaikki nämä voi myös tehdä vihreistä tomaateista.

torstai 17. toukokuuta 2012

Norjalaista leipää

Töissä on yksi norjalainen, ja Norjassahan syödään rieskaa ja muuta "lättyleipää".

Flatbrød
Norjan kansallisleipä, sanovat. Paperinohut kaurarieska, joka paistetaan muurinpohjalla nopeasti. Koska leivässä ei ole oikeastaan muuta kuin kauraa, vettä ja suolaa, se säilyy pitkään, jopa vuoden.


1 kg kauraryynejä
1 kg kaurajauhoja
2 tl suolaa
vähän vehnäjauhoja
n. 3 l vettä

Kaada kiehuva vesi kauraryynien päälle ja anna seistä yön yli. Vaivaa joukkoon kaurajauhot, suola ja vähän vehnäjauhoja, jotta saat hyvän taikinan. (Kuin karjalanpiirakoihin.) Ota nyrkinkokoisia paloja ja kauli ohueksi kuin karjalanpiirakankuoret. Nosta kuumalle pannulle ja kääntele usein, kunnes leipä on kuivaa ja rapeaa. Käännä neljään osaan ja nosta jäähtymään.

(Leivän voi myös paistaa uunissa - lämmitä uuni niin kuumaksi kuin voit ja paista leivät avoimessa uunissa pellillä. Pidä silmällä leipää, koska se palaa nopeasti.)
Leivän pitää olla täysin kuivaa ja rapeaa kun se on valmis, muuten se pahentuu nopeasti.

Lättäleipä paistetaan erityisen leipälastan avulla. Tämä lasta on kuin iso kirjeveitsi puusta, siinä on kapea ja litteä lapa jonka avulla kaulittu leipälevy nostetaan kaulinpöydältä pannulle, käännetään, ja lopulta taitellaan neljään osaan.
Kaulinkin on erikoinen; tähän käytetään sellaista kaulinta, jossa on tiheässä vakoja tai piikkejä, niillä saa taikinan nopeasti kaulittua.

resepti II

250g ruissihtijauhoja (luulen, että norjassa sihtijauhoissa ei ole vehnää.)
250g karkeita ruisjauhoja
250g ohrajauhoja
2 tl suolaa
6 dl vettä

resepti III

250 g kutakin, ohraa, kauraa ja ruista
7 dl maitoa tai vettä
1 tl suolaa

resepti IV

1/2 kg ohrajauhoja
1/2 kg vehnäjauhoja
1/2 kg ruisjauhoja
1 1/2 tl suolaa
1 l nestettä (vettä, rasvatonta maitoa)

resepti V

2 l keitettyjä perunoita
250 g ruisjauhoja
250 g ohra- tai vehnäjauhoja

Muussaa perunat kuumina ja vaivaa jauhot kuumaan perunamassaan.


Kauli leipä ohueksi!
Skjenning










Lefse, lemse, kling


Sitten on krotekaker eli hardangerlefse, sunnmörslefse, Nordlandslefse, Mörlefse, Telemarkskling (lefse), blötlefser ja vaikka mitä... sanovat että lefsejä on viittäkymmentä sorttia...
 





Rummebrød tai rømmebrød
http://www.matoppskrift.no/oppskrift/Rummebr%C3%B8d

http://www.tine.no/oppskrifter/kaker/vafler-og-smakaker/7247.cms?rommebrod







Lompe tai perunakakku

http://www.matoppskrift.no/sider/artikkel141.asp








sirupstynnkake


1 1/4 kg voita
1 1/2 kg vettä
1 1/4 kg vehnäjauhoja

Kiehauta vesi ja voi, niin että voi sulaa. Kaada kiehuva seos jauhojen päälle. Sekoita kunnes seos jäähtyy ja anna levätä seuraavaan päivään.


Siirappiseos voiteluun:

Kiehauta
3/4 l kermaa
1 1/2 kg siirappia
1/2 pussia kardemummaa

Anna jäähtyä.

Kauli vehnätaikina ohuiksi leiviksi, paista pannulla ja voitele molemmin puolin siirappiseoksella. Tarkoituksena on että siirappiseos paahtuu kakun pintaan.
Kakut nostetaan leikkuulaudalle ja leikataan liuskoiksi.

Taikinan kaulimisessa on temppuja: voi esimerkiksi pujottaa ohuet sukkahousut kaulimen päälle (niksipirkkaan :-D) niin taikina ei tartu kaulimeen. Taikinaa on helpompi kaulia jos se on kylmää, joten olisi hyvä jos huonekin olisi viileä.

Gofalefse

Gofalefse eli isoisän lefse on makea, paksu lefse eli tykklefse. Siinä on siirappia, sokeria ja vaniljasokeria, sekä soodaa että hirvensarvisuolaa kohottimena ja se tehdään vehnästä, elikkä se on kahvileipää.

http://www.foreldreportalen.no/forum/showthread.php?t=5168




Kvikaku


Kvikaku on norjalaisia pannukakkuja. Taikina tehdään vehnästä ja rukiista, piimästä ja kohotetaan soodalla.

http://hallingdokka.blogspot.com/2008/08/hallingkost.html






Lapper
Laput ovat myös kefiiri-sooda-pannukakkuja, jotka syödään Norjassa välillä voileivän tavoin, voin ja juuston kera.


http://www.klikk.no/mat/spise/article543906.ece





sveler

svelet ovat myös piimä-sooda-pannukakkuja, mutta niihin tulee myös munaa.

http://malinsmat.matprat.no/2009/12/07/sveler/

torstai 19. huhtikuuta 2012

Simasuu

Rommisima

2 litraa tislattua vettä
50 g hiivaa (ihan tavallista leipomishiivaa)
1/2-1 kg sokeria
2 1/2 dl melassia tai tummaa siirappia melassin puutteessa tai sokeriruokosiirappia, jos löytyy

Lämmitä kaikki paitsi hiiva kädenlämpöiseksi, sekoita hiiva nesteeseen ja anna käydä pari päivää, ihan niin kuin simaa tehtäessä.


koivunmahlasima


4 litraa koivunmahlaa
1,5 dl vettä
3 rkl hunajaa
hiivaa
sitruuna

Lämmitä vesi ja hunaja kädenlämpöiseksi, lisää hiiva. Kun sekoitus kuplii, kaada mahlaan ja lisää sitruunan mehu. Anna käydä.

perinteinen sima

4 litraa vettä
250 g fariinisokeria
250 g sokeria
1-2 sitruunan mehu
herneen kokoinen pala tuoretta hiivaa
rusinoita ja sokeria pullottamiseen

Kuori sitruuna ja viipaloi se. Laita ämpäriin sokerien kanssa. Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien ja sitruunan päälle. Sekoita loput vedestä joukkoon. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen.
Anna käydä noin vuorokausi.
Pullota. Laita jokaiseen pulloon muutama rusina ja 1 tl sokeria. Sulje ja anna käydä, kunnes rusinat kohoavat pintaan. Jäähdytä jääkaapissa.

Sima käy koko ajan, joten pulloon kerääntyy painetta. Sima pitäisi tulla juoduksi viikon sisällä, sen jälkeen se on turhan tujakkaa, ainakin lapsille. ;-)
Voit myös korvata osan kylmästä vedestä pilsnerillä tai lisätä vähän humaloita simaan.

Inkiväärisima

korvaa sitruuna tuoreella inkiväärillä. Tarvitset noin peukalonkokoisen palan inkiväärijuurta. Kuori se ja leikkaa siivuiksi. Anna siivujen kiehahtaa veden kanssa. Seuraa muuten perinteisen siman ohjetta.

Greippisima
Tehdään muuten kuin perinteinen, paitsi että yhden sitruunan lisäksi laitat vielä yhden greipin sankoon, ja 1/2 dl tummaa siirappia.

Marjasima
korvaa sitruuna 5-6 dl marjoilla. Varsinkin punaherukoista tulee hyvää simaa, koska ne ovat sen verran kirpakoita. Pakastemarjat käyvät ihan hyvin.

Raparperisima
korvaa sitruuna raparperinpaloilla. Tarvitset 2-5 vartta, ihan maun mukaan.

mansikka-raparperisima

1 l mansikoita, 1 l raparperia

Hunajasima
korvaa tavallinen sokeri hunajalla. Lisää hunaja vasta kädenlämpöiseen nesteeseen.

maitohorsmasima
4-5 dl horsmankukkia (älä käytä vihreitä osia, niistä tulee ikävä maku)
Älä käytä ruskeaa sokeria, vaan vain valkoista tai valkoisen ja hunajan sekoitusta

samoin voi tehdä mesiangervosimaa, voikukkasimaa, vadelmanlehtisimaa, nokkossimaa, kuusenkerkkäsimaa (1 l kerkkiä) tai mustaherukanlehtisimaa (1 l lehtiä) (Louhisaaren simaa tai Marskin simaa)

Lisää aiheesta hesarista
Olin erityisen kiinnostunut niistä uppopaistetuista herkuista joille annetaan reseptejä artikkelin lopussa... varsinkin churrot ;-)

perjantai 30. syyskuuta 2011

Ketun Porkkanakakku

 Pieni täytekakku miehen synttäreille. Hän rakastaa tätä porkkanakakkua, joten sitä teen joka vuosi. Tänä vuonna syksyinen koristelu; kettu istuu lehtikasassa... vähän sisäinen juttu tuo ;-) - koska ajattelin osallistua Nami-Hiiren kakkukisaan, jonka aiheena tänä vuonna on "värikäs syksy".

Porkkanakakku on vähän erilainen kuin tavallisesti. Tässä käytetään mantelijauhoja tavallisten sijaan, ja siitä tulee hyvin kostea, mehevä ja tahmainen kakku. Juuri sellainen, joista mieheni pitää.

7 kananmunaa, valkuainen ja keltuainen eroteltuna
300 g sokeria
50 g vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
300 g raastettua porkkanaa
1 tl sitruunamehua
300 g jauhettuja manteleita

Laita uuni lämpiämään, 180-asteeseen.
Valmista irtopohjavuoka; voitele se ja leikkaa leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä, jonka laitat pohjalle ja voitelet myöskin. Tämä kakku tapaa tarttua vuokaan kiinni.
Vatkaa keltuaiset ja noin 3/4 sokerista vaahdoksi. (3/4 300 g:sta on 225 g, mutta sillä ei ole väliä.)
sekoita jauhot, suola, leivinjauhe ja mausteet ja sekoita munavaahtoon.
Sekoita joukkoon porkkanaraaste ja sitruunamehu, ja mantelijauhot.
Vatkaa valkuaiset ensin pehmeäksi vaahdoksi, lisää sitten sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, ja vatkaa kunnes saat kovaa marenkivaahtoa. Kääntele valkuaisvaahto taikinaan.
Paista kunnes kakku on kypsää.


Banaanitäyte (juu, banaania)
2 pehmeää banaania
1 rkl sitruunamehua
175 g - 200 g tuorejuustoa (paketillinen)
25 g sokeria
1 1/2 dl kermaa

Muussaa banaanit sitruunamehun kera.
Vatkaa juusto ja sokeri pehmeäksi.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita kaikki tasaiseksi vaahdoksi ja täytä kakku.

Tällä täytteellä tulee tosi hyvä banaanipiirakka. Täytä piirakkavuoka banaanivaahdolla ja lado pinnalle viipaloituja banaaneja. Naminami.

Porkkanakakun juustokuorrutus

200 g tuorejuustoa
1 rkl tomusokeria
1 tl vaniljaa
1/2 rkl sitruunamehua

Vatkaa tasaiseksi massaksi ja kuorruta kakku.

Tässä kakussa on pinnalle ripoteltu syksynvärisiä nonparelleja, vähän kultarakeita, ja sitten on värjätystä marsipaanista (siksi se on niin vaaleaa... pitäisi olla tahnaväriä, mutta on vain sitä tavallista nesteväriä ruokakaupasta, eikä se vaan värjää tarpeeksi...) tehty kettu ja syksyn lehtiä.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Hunaja-kauraleipä

3 dl kiehuvaa vettä
2 1/2 dl kaurahiutaleita
2 rkl voita
1 1/2 tl suolaa
1/2 dl hunajaa
2 1/2 dl grahamjauhoja
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl maitojauhetta
paketti hiivaa

Mittaa kaurahiutaleet, voi, hunaja ja suola kulhoon ja kaada kiehuva vesi päälle. Sekoita ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Sekoita joukkoon loput ainekset ja vaivaa taikinaksi.
Anna kohota kaksinkertaiseksi.
Voitele pitkulainen leipävuoka.
Vaivaa taikina ja rullaa pötköksi. Taikina tulee olemaan aika pehmeää ja tarttuu käsiin. Nosta pötkö leipävuokaan kohoamaan.
Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Kun leipä on kohonnut n. 3 senttiä leipävuoan reunan yli, paista, n. 45 minuuttia. Vahdi leipää viimeiset 20 minuuttia, ettei se ruskistu liikaa. Jos se alkaa tummua, peitä foliolla.

Kun leipää leipoo vuoassa, voi olla vaikea tietää koska leipä on valmis. Jos sinulla on paistilämpömittari, leivän sisustan tulee olla 90-asteista. (Jotkut sanoo 88, toiset 94.) Minulla ei ole paistolämpömittaria. Minä kumoan leivän vuoasta ja rummutan sen pohjaa sormilla ja jos se kuulostaa ontolta, kumisee, ja tuntuu kevyemmältä kuin uuniin pantaessa, ja kun se haisee vastapaistetulta leivältä, se on valmis. Jos ei, laitan sen takaisin uuniin vielä 5-10 minuutiksi, ilman vuokaa. Se pitää kyllä muotonsa.

torstai 22. syyskuuta 2011

Metsämiehen kanapata - pollo alla cacciatore

Italialainen kanapata jossa tomaattia ja sieniä. Sopii näin sieniaikaan.

n. 1,5 kg kanaa, kokonainen paloiteltuna, tai paloja - mistä paloista pidät eniten
suolaa
Sieniä 1/2 litraa (ohjeessa kehoitetaan käyttämään herkkutatteja ja -sieniä, mutta käytä ihan mitä sieniä metsästä löydät.)
öljyä
4 rkl vermuttia
3 sipulia
1 porkkana
3/4 l tomaatteja liemessä
1 rkl tomaattipyrettä
2 1/2 dl punaviiniä
hippusellinen chilihiutaleita
3 rkl yrttejä (esim. timjamia, kynteliä ja persiljaa)

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Paloittele kana, taputtele palaset kuivaksi talouspaperilla ja suolaa.
Leikkaa sienet viipaleiksi
Ota valurautapata ja ruskista kananpalat öljyssä padassa muutama pala kerrallaan.
Paista sienet kanaöljyssä.
Lisää vermutti kun sienet ovat ruskistuneet, ja anna nesteen haihtua. Nosta sienet padasta ja laita syrjään odottamaan.
Hienonna sienet ja ruskista, mausta suolalla, lisää lohkottu porkkana, tomaatit, tomaattipyree, chili ja viini. Sekoita ja keitä kunnes seos kuplii.
Sekoita yrtit ja sienet ja sekoita pataan.
Asettele kananpalat kauniisti päällimmäiseksi ja valuta kaikki neste lautaselta pataan. Peitä kannella ja laita uuniin vähintään tunniksi. Pata voi olla uunissa pitempäänkin, siitä tulee vain parempaa mitä kauemmin se muhii.

Syö perunoiden, pastan, riisin tai polennan kera.

Tässä polentaresepti. Voit jättää juuston pois, jos syöt polentaa kanapadan kera. Kokeile tuota juustopolentaa makkaran kera myöskin.

Kokeile fenkolisalaattia kanan kera. Siivua fenkoli juustohöylällä ohuiksi lastuiksi ja käytä salaatinlehtien sijaan. Oikein hyvää appelsiinin kera, vaikka appelsiinit eivät ole kovin hyviä nyt. Voit myös tarjota taitepapuja tai sokeriherneitä padan kera.

Älä unohda hyvää leipää.

- kuori porkkana, poista päät ja leikkaa vähän kuin korvapuustit. 
Tulee kivan näköisiä ja suurin piirtein saman kokoisia paloja koko porkkanasta.

Muuten, tuo mausteinen porkkanapata (tzimmes on jiddischeä ja tarkoittaa... jaa... eräänlaista pataa... paloitelluista kasviksista, varsinkin porkkanasta, ja joskus lihasta valmistettu makeahko ruokalaji, jossa on usein kuivattuja hedelmiä, kuten rusinoita, luumuja tai omenaa) on lähes porkkanahilloa, ja tarkoitettu patapaistin lisukkeeksi. (Brisket - patapaisti)

1 dl saksanpähkinöitä
5 porkkanaa, kuorittuna ja paloiteltuna
1 rkl voita
2 1/2 dl karkeasti hienonnettuja kuivattuja luumuja
1 dl rusinoita
1 dl appelsiinimehua
1 tl appelsiininkuorta
1 tl vaniljaa
1 tl kanelia
1 mm neilikkaa
1/2 dl fariinisokeria
5 dl vettä

Paahda pähkinät. Paista porkkananpaloja voissa viitisen minuuttia, lisää loput aineet ja kiehauta. Anna muhia tunti kannen alla. Hämmennä välillä. Lisää vettä tarpeen mukaan. Jos vettä on liikaa, anna muhia ilman kantta.