lauantai 12. joulukuuta 2009

"Sticky Parkin" eli tahmea piparkakku

125 g voita
175 g tummaa siirappia
175 g jauhoja
175 g kaurahiutaleita
125 g fariinisokeria
1 1/2 dl maitoa
2 tl inkivääriä
2 tl leivinjauhetta
1 muna vatkattuna

neliskanttinen kakkuvuoka, voideltuna ja pohjalla leivinpaperineliö.

Sulata voi ja siirappi maidossa miedolla lämmöllä. Älä keitä.
Lisää muut ainekset. Sekoita hyvin.
Kaada taikina kakkuvuokaan, paista 160 asteessa tunnin verran.
Anna jäähtyä noin vartin ajan vuoassa, kumoa sitten ja anna jäähtyä kokonaan.
Anna piparkakun asettua vähintään viikon ajan tinapaperiin käärittynä jääkaapissa. Mitä kauemmin annat kakun muhia, sitä tahmeampi ja maukkaampi se on.

Löysin myös tällaisen tosimakean suklaaleivoksen ohjeen...
 

perjantai 20. marraskuuta 2009

Sarjassa kummallisia yhdistelmiä - omenaa alkuruokana, papuja jälkiruokana

Tomaatti-omena-selleri-sosekeitto

Kuullota 200 g silputtuja sipuleita 100 g voita, lisää 1/4 kilo kutakin tomaatteja (kantoineen), varsiselleriä ja omenoita ja 1 dl sherryä. Rutistele voipaperiympyrä kunnolla ja kastele se, ja paina se vihannesten päälle. Laita sitten kansi kattilan päälle. Anna muhia 3 varttia.
Lisää muutama desi kuumaa vihanneslientä ja soseuta keitto tehosekoittimessa. Siivilöi keitto ja nauti omenanviipaleiden, kermanokareen ja ruohosipulin kera.

Minä en ole erityisen ihastunut sipuliin enkä ruohosipuliin, joten varmaan käyttäisin vähemmän sipulia ja voita, ja koristelisin keiton silputun varsisellerin vihreällä osalla - tai lipstikalla - mutta keitto kuulostaa oikein maukkaalta.

Nooan jälkiruoka eli Asure

Legendan mukaan Nooan perhe keräsi kaiken syötävän kaapeista ja keitti siitä herkun jolla juhlia sitä että vedenpaisumus oli ohi.

Joten - aloita kuten keittäisit riisipuuroa. Vettä ja maitoa kattilaan.
Keitä siinä erilaista viljaa ja papuja kypsäksi. Voit käyttää ohraa, vehnää, kahvipapuja, valkopapuja, limapapuja - mitä tahansa kaapista löytyy. Jälkiruoasta pitää joka tapauksessa löytyä papuja ja puuroriisiä.
Kun viljat ja pavut alkavat kypsyä, lisää kuivattuja hedelmiä - mitä tahansa kaapista löytyy, rusinoita, aprikoosia, viikunoita, kuivattuja marjoja...
Mausta appelsiinin tai sitruunan kuorella, kanelilla, maustepippurilla, ruusuvedellä ja yhtä paljolla sokerilla kuin sinulla oli maitoa. Kun kaikki on pehmeää, lisää maissitärkkelystä maitotilkkaan sekoitettuna ja keitä kunnes tärkkelys alkaa asettua. Anna jäähtyä yön yli.
Tarjoa kylmänä. Koristele granaattiomenan siemenillä, marjoilla ja tuoreilla hedelmillä

torstai 19. marraskuuta 2009

Palkovilja - pavut, herneet ja linssit

Näitä käytetään aika paljon ruoanlaitossa ja vegaaneille ne ovat elintärkeitä. Minä en ole erityisen ihastunut palkokasveihin, vihreät, tuoreet herneet on suurinpiirtein ainoa jota syön mielelläni, mutta aviomieheni sujauttaa aina jotain sorttia ruokaan, eikä se paljon haittaa. En pidä siitä jauhoisuudesta.
Hernekeitto ja linssikeitto on ihan hyvää, mutta haluaisin oppia käyttämään näitä enemmän, koska palkokasvit ovat edullista ja ravintorikasta ruokaa. Ne ovat lisäksi luontoystävällisiä, raviten multaa jossa ne kasvavat. Tosin esim. soijapavun käyttö on kasvanut runsaasti viimeaikoina, mistä puolestaan seuraa sademetsän kaataminen viljelyalueeksi. Jaajaa... vaikeaa olla ekologinen. En tiedä paljon onko tämä edes totta.
------------------------------------------------

Papuja ja muita palkokasveja käytetään paljon Etelä- ja Väli-Amerikassa ja Aasiassa, varsinkin Intiassa. On myös vaikeaa kuvitella kiinalaista tai japanilaista ruoanlaittoa ilman soijakastiketta.

Palkokasvien käyttö:

Papuja ja muita myydään yleensä kuivattuna. Kuivatut pavut eivät kestä säilytystä kuinka kauan tahansa, ne on parasta käyttää vuoden sisään pakkauspäivästä. Useimmat legyymit pitää keittää ennen syömistä.
Pavuista saattaa myös löytyä roskia ja muuta, joten pavut pitää tarkistaa ja siivota ennen käyttöä. Ota pois silmin nähtävät roskat ja vioittuneet pavut, huuhtele sitten pavut hyvin ja anna niiden liota puhtaassa vedessä yön yli (tai 10-12 tuntia). Valuta pavut ennen käyttöä - liotusvesi ei sovi ruoanlaittoon.
Linssejä ja mungapapuja ei tarvitse liottaa, mutta ne kannattaa huuhdella lämpimällä vedellä.
Palkokasvit kannattaa "aktivoida" ennen käyttöä - anna niiden levätä avoimessa astiassa ilman vettä liotuksen jälkeen päivä tai pari. Aktivoituja palkokasveja tarvitsee keittää vähemmän aikaa. Pavut ovat valmiita kun ne voi muussata sormilla, mutta ovat edelleen kokonaisia. Hernekeitossa herneet keitetään rikki.
Keitinveteen voi laittaa vähän merilevää, se auttaa ruoansulatuksessa. Myös timjami, meirami, kumina ja fenkoli auttavat. Suolaa ei saa laittaa papujen liotusveteen eikä keitinveteen, vaan vasta valmis ruoka suolataan. Se kovettaa papujen kuoren ja hidastaa kypsymisaikaa.
Soijapapujen voi antaa jäähtyä keitinvedessä.
Voit käyttää melkein kaikkie palkokasvien keitinveden kasvisliemenä tai esimerkiksi leipä- tai lihapullataikinan nesteeksi. Palkokasveista irtoaa veteen makua ja kivennäis- ja hivenaineita. Älä käytä soijapapujen, kidneypapujen, keltaisten herneiden ja kik-herneiden keitinvettä tähän tarkoitukseen. Niissä on hiilihydraattia, jota ihmiselimistö ei pysty hajoittamaan, ja siitä voi saada vatsa- ja ilmavaivoja. Keitä nämä palkokasvit kahdessa vedessä: liotuksen jälkeen 10 minuuttia puhtaassa vedessä, kaada se vesi pois, ja keitä palkokasvit kypsiksi puhtaassa vedessä.
Papuja ja herneitä voi syödä tuoreenakin. Tuoreet palkokasvit ovat vähän erinäköisiä kuin kuivatut. Meillä tunnetuimpia ovat vihreät herneet, sokeriherneen palot ja vihreät leikkopavut.
----------------------
Lupiinin "herneitä" käytetään kuulemma Etelä-Euroopassa usein leipäjauhoissa parantamassa leivontaominaisuuksia ja ravintoarvoa.

---------

Herne
Herneet ovat suosittua ruokaa ympäri maailman. Vihreiden eli "raakojen" herneiden syömisestä tuli muotia 1600- ja 1700-luvuilla, jolloin sitä pidettiin hulluutena ja hiukan tuhlaavaisuutena.
Herneet sopivat moneen asiaan. Liota kuivia herneitä yön yli ja "aktivoi" kaksi vuorokautta.

--------

Pavut

Härkäpapu on vanha suomalainen hyötykasvi. Se tunnettiin Suomessa jo keskiajalla. Sen villi muoto, jonka pavut olivat tuskin herneen kokoisia, oli ensimmäinen ruoaksi kerätty papu. Sen alkupaikka on Afghanistanin seuduilla. Härkäpapuja viljeltiin jo ennen kuin ihmiset keksivät polttaa savea. Egyptissä härkäpapuja laitettiin hautoihin.
Härkäpapu on englanniksi broad bean tai fava bean. (Cowpea on mustalaikullinen valkea mustasilmäpapu, jota myös lehmänpavuksi sanotaan.)

-----------

Varsinaiset, "tavalliset" pavut ovat kotoisin Amerikasta.

Kidney-papu on mieto ja jauhoinen papu. Se vaatii pitemmän keittoajan.

Mustapapu

Valkoisella pavulla on mieto, hieno maku, ja se sopii esimerkiksi salaatteihin. Valkoiset pavut tomaattikastikkeessa on aika tavallinen ruokalaji.
"Navy beans", "Great Northern beans", "haricot beans" ja "boston beans" on kaikki valkoisia papuja. Flageolet pavut on hienoja, vaaleanvihreitä ranskalaisia papuja, valkoisen pavun muoto. Ne pitävät hienon, vaaleanvihreän värin kuivattaessakin. Cannellini pavut ovat myös valkoisia papuja.
Ruotsin kielen "vitbönor" tarkoittaa sekä valkopapuja että valkeita kidneypapuja, "rödbönor" tarkoittaa sekä punapapuja että punaisia kidneypapuja.

Limapavuilla ei ole mitään tekemistä liman kanssa, vaan ne ovat kotoisin Liman seuduilta Andeilta. Voipavut on limapapujen sukulainen.

French bean, green beans ja haricots verts on suomeksi tarhapavut, leikkopavut tai vihreät pavut

Ruusupavuissa on myrkyllistä ainetta, joka kyllä häviää keitettäessä, mutta ne pitää olla hyvin keitettyjä. Tätä fytohemagglutiinia on myös muissa pavuissa, esimerkiksi kidneypavuissa. Ruusupavuilla on hyvin kaunis, punainen kukka, ja USAssa ruusupapuja ei edes syödä. Englanniksi ruusupavut ovat "runner beans".
Jos viljelet ruusupapuja, ne voi syödä joko palkoina, jolloin ne poimitaan nuorina, n. 20-senttisinä, ja syödään leikkopapujen tapaan, koska vanhemmiten palko muuttuu ikävän kuituiseksi. Ruusupavut itse ovat myös kauniin vaaleanpunaisia, ja ne kuivataan ja syödään kuin muut pavut.

---------

Mungpapu on mieto, pieni ja vähän makea papu, joka sopii hyvin idätettäväksi. Mungpapu on vihreä tai punaruskea, mungopapu musta. Englanniksi nämä kaksi tunnetaan myös nimillä "green gram" tai "mung bean" ja "black gram" tai "urad". Mungopavun latinalainen nimi on "vigna mungo" ja mungpavun "vigna radiata".
Adukipavut ja mustasilmäpavut ovat samaa sukua.

Mustasilmäpapu on erikoisen näköinen ja siksi sitä käytetään paljon salaateissa, sopissa ja padoissa. Se on hyvin ravinteikas papu.

Adukipavut (Azukipavut, adzukipavut) on pieniä, vähän herneen ja pavun välimuoto. Niissä on voimakas maku ja ne murenevat helposti. Niistä tulee oikein hyvää mureketta. Ne sopivat myös idätykseen. Aasiassa näistä pavuista tehdään punaista paputahnaa ja jälkiruokia.

Meillä harvinaiset riisipavut (ohashi-pavut), matkipavut (mot-pavut) ja tepari-pavut ovat myös samaa sukua.

----------------------

Soijapavut ovat kotoisin Aasiasta. Soijaa käytetään nykyään joka puolella. Soijaa löytyy mm. valmisruoista, makkaroista, suklaasta, jäätelöstä, maustevalmisteista kuten kastikkeista ja sinapista sekä aamiaismuroista. Soijaa käytetään runsaasti soijakastikkeena, mutta myös soijaproteiinia, kuten tofua, lisätään moneen ruoka-aineeseen.

----------------------

kik- eli kahviherne tai -papu on pähkinäinen, ei kovin papumainen papu. Sen alkuperä löytyy välimeren ympäriltä. Se ei hajoa keitettäessä. Kikpapuja voi napostella sellaisenaan keittämisen jälkeen.
Kikpapuja kannattaa "aktivoida" kaksi vuorokautta ennen keittämistä.

----------------------

Maapähkinä
Maapähkinä ei ole pähkinä vaan herne, joka kasvaa maan alla. "Raaka", paahtamaton ja suolaamaton maapähkinä maistuukin hernemäiseltä. Maapähkinä on kotoisin Etelä-Amerikasta.

-----------------------

linssit
Punaiset linssit on kuorittuja, vihreissä on kuori tallella. Vihreät maistuvat enemmän. Punaisista lähtee väriä ruokaan.
Linssit voi keittää ilman liottamista, mutta niitä kannattaa liottaa muutama tunti.


Tosi kiva artikkeli jossa paljon tietoa ja reseptejä
:-)


Ruusupavun paloista tehty chutney (voi varmaan tehdä myös vihreistä pavuista)

2 keskikokoista sipulia hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä murskattuna
mustat siemenet 15 kardemumman siemenestä
1 tl kuminaa
1 tl fenkolinsiemeniä
1/2 tl chilihiutaleita
1 1/4 dl kasvisöljyä
2 rkl sokeria (tai enemmän, maun mukaan)
1 dl valkoviinietikkaa
suolaa ja pippuria maun mukaan
750 g vihreitä papuja, siivottuna ja leikattuna 1-1.5 cm paloiksi

Keitä sipulia, valkosipulia ja mausteita öljyssä viitisen minuuttia, kunnes sipuli kuullottuu. Lisää sokeri ja viinietikka, mausta ja keitä vielä pari minuuttia. Lisää pavut, peitä vedellä, kiehauta ja anna porista hiljaisella tulella puoli tuntia. Purkita ja säilytä viileässä paikassa. Säilyy pari kuukautta.


15 pavun keitto

puoli kiloa papuja (tarvitset yhtä paljon kutakin seuraavista 15 papulajikkeista: mustapapuja, punapapuja, valkoisia ja punaisia kidneypapuja, valkopapuja, limapapuja, pintopapuja, vihreitä ja keltaisia herneitä, mustasilmäpapuja, punaisia, vihreitä ja ruskeita linssejä, kikherneitä ja borlottopapuja. Voit ottaa mitä tahansa kuivattuja palkokasveja, jos et löydä juuri näitä. Jos et saa kokoon 15 lajiketta, ota mitä löydät ja kutsu keittoasi 10 pavun keitoksi, tai mitä sinulla nyt onkin. Voit korvata yhden papulajikkeen ohranjyvillä.)
1 iso sipuli silputtuna
4 valkosipulin kynsiä murskattuna
purkillinen murskattuja tomaatteja
3 sellerinvartta silputtuna
2-3 kinkun luuta, jossa on lihaa jäljellä
1 rkl kuivattua persiljaa
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl mustapippuria
suolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 kanaliemikuutiota

Siivoa ja huuhtele pavut, anna liota seuraavaan päivään. Seuraavana päivänä, huuhtele pavut, laita isoon kattilaan ja peitä vedellä. Kiehauta ja nosta levyltä. Anna seistä tunnin ajan. Valuta pavut.
Laita tilkka öljyä kattilaan. Ruskista kinkku. Kuullota sipuli ja selleri. Lisää valkosipuli ja anna paistua muutama minuutti. Lisää pavut ja peitä puhtaalla vedellä (papujen ja veden pinnan välillä pitäisi olla viitisen senttiä). Lisää tomaatit mehuineen, mausteet ja liemikuutiot. Sekoita hyvin ja keitä. Anna kiehua 2-2,5 tuntia, kunnes kaikki pavut ovat pehmeitä. Mausta suolalla, jos tarvitaan.
Vahdi vesitilannetta - pavut saattavat kiehua kuiviin.

Tarjoile sellaisenaan tai keitetyn riisin kastikkeena.

Kastrokka

3-4 kkp herneitä
n. 4 l vettä
n. 2 dl ohra- tai ruisjauhoja
suolaa
vähän sokeria makuja pyöristämään

herneet liotetaan yön yli ja keitetään pehmeiksi. Pintaan nousseet kuoret poistetaan tarkkaan. Maustetaan suolalla ja joukkoon ripotellaan jauhoja niin, että saadaan notkea puuro. Keitetään kypsäksi välillä hämmentäen.
Ruisjauhoja käytettäessä vettä tarvitaan hiukan enemmän, sillä pidemmän keittoajan vuoksi haihtuminen on suurempi.
Lämmin puuro syödään voin ja maidon kera.

Kast-rokka nimi tulee todennäköisesti siitä, että puuro syödään voisilmän kera, ja puurolusikkaa sitten kastetaan voisilmässä...

Ohje löytyi Varkauden seudun järjestöjen lehdestä. Oli kaksi Marttaa ryhtynyt kokeilemaan perinneruokien kokkausta eräänä päivänä 80-luvulla, jolloin sitä "perinneruokaa" kouluissa nälkäpäivänä tarjoiltiin...
Serbialainen papupata (Pasulj Prebranac)

tarvitset
4 dl "voisia", ruokaisia papuja. Jos et löydä Serbialaisia keltaisia papuja, voit käyttää Peruano papuja, ruusupapuja, valkoisia papuja, limapapuja yms.
1 keskikokoinen sipuli hienonnettuna
Kourallinen sieniä (haluttaessa)
2-3 valkosipulin kynttä murskattuna (haluttaessa)
2-3 dl punaviiniä, lihalientä tai vettä
-------------
1 hienonnettu sellerinvarsi (haluttaessa)
1 iso porkkana siivuina (haluttaessa)
1 iso punainen paprika kuutioina (haluttaessa)
1 kukkurainen tl lihaliemijauhetta
1 kukkurainen tl savustettua paprikajauhetta
1 tl savustettua chilijauhetta
3 rkl persiljaa hienonnettuna
puoli kiloa ruskistettua voimakasta makkaraa, esim. kielbasa tai savustettua siankylkeä kuutioina (haluttaessa)
----------
4 rkl voita, pekoninrasvaa, hanhenrasvaa...
4 rkl jauhoja

Anna papujen liota yön yli. Valuta vesi pois ja anna papujen levätä.
Hauduta sipuli (ja sienet) oliiviöljyssä (tai pekoninrasvassa tai hanhenrasvassa).
Lisää neste. Hauduta kunnes kastike on tiivistynyt puoleen.
Lisää pavut ja loput ainekset (paitsi rasva ja jauhot). Lisää vettä niin että kaikki peittyy. Keitä alhaisella lämmöllä kunnes pavut on pehmeitä.
Tee roux: Keitä jauhoja voissa kunnes seos ruskettuu. Lisää se keittoon.

Tarjotaan keittona, tai keitetään kokoon "puuroksi". Ainekset voi myös laittaa savipataan ja valmistaa aterian uunissa. (180 astetta, 1-2 tuntia)

Tarjoillaan rapean maalaisleivän ja voimakkaan Serbialaisen punaviinin kera

Serbialainen maissileipä (srpska proja)

Tavallisempi Serbiassa kuin vehnäleipä. Tarjoillaan esim. paistetun pekonin tai makkaran, paksun turkkilaisen jogurtin tai tuorejuuston kera tai kaaliruokien kera.

1 1/4 l maissijauhoja (ei maissitärkkelystä)
1 tl suolaa
250 g voita pehmitettynä
3 suurta munaa vatkattuna
5 dl maitoa.

Esilämmitä uuni 180 asteeseen.
Voitele syvä uunipelti.
Sekoita kaikki ainekset (paitsi vain puolet maidosta) yhteen. Lisää loput maidosta ja sekoita viitisen minuuttia.
Kaada massa pellille ja paista kunnes kullanruskea ja koetikkuun ei tartu taikinaa. (40-50 minuuttia)
Leikkaa neliöiksi, mutta älä ota pois pannulta, vaan paista vielä 5-10 minuuttia, jotta leipäpalaset paahtuvat hiukan reunoista.
Tarjoillaan lämpimänä.

Pähkinä-papu-goreng - herkullisen tuntuinen hedelmäinen kasvisruoka, johon käytetään kikherneitä ja maapähkinöitä
tofu-papu-nuudelit - leikkopapuja ja soijapapua tofuna
Viltsu käyttää usein papuja :-)

tiistai 17. marraskuuta 2009

Makaronilaatikkoa ja siirappipiirakkaa

Rick Steinin Pastitsio - kreikkalainen makaronilaatikko

Tee jauhelihakastike - mausta se kanelilla, mausteneilikalla ja oreganolla.
Tee paksu valkokastike, mausta se muskottipähkinällä, mustapippurilla ja suolalla.
Keitä makaronia. Penne on tavallista, mutta ihan mikä tahansa makaroni kelpaa - voit yhdistellä eri sorttejakin.
Sekoita 1/3 valkokastikkeesta, runsaasti raastettua juustoa ja kananmuna pastaan.
Täytä uunivuoka kerroksittain, aloittaen ja lopettaen makaronilla. Kaada loput valkokastikkeesta päällimmäiseksi ja ripottele runsaasti juustoraastetta päälle.
Gratinoi kuumassa uunissa.
Syö salaatin kera.

Heston Blumenthalin siirappipiirakka

tee piirakkakuori

400 g jauhoja
400 g voita
1 runsas teelusikallinen suolaa

nypi voi ja jauhot sekaisin niin että saat "hiekkaa" - kaikki jauhot on voisia.

Lisää
100 g tomusokeria
vaniljatangon siemenet (tai 1 tl vaniljaa)
1 sitruunan raastetu kuori
2 munaa ja 2 keltuaista

sekoita nopeasti, kääri tahmea massa tuorekelmuun ja anna levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi kahden leivinpaperin välissä. (Aloita ilman päällimmäistä leivinpaperia ja jauhota ennen kuin laitat toisen leivinpaperin taikinan päälle)
Siirrä taikina leivinpaperien välissä jääkaappiin vetäytymään puoleksi tunniksi.
Nosta se sitten vuokaan. Anna taikinan laskeutua rennosti vuokaan, älä venytä ja pakota sitä alas. Pistele pohja jotta kaikki ilma pääsee ulos taikinan ja vuoan välistä.
Vuoraa taikina rutistellulla leivinpaperilla (jotta se seuraa helpommin taikinan muotoja) ja paistolinsseillä. Voit käyttää kuparisia viisipennisiä, jos sinulla niitä on, ruotsalaisia 50 äyrisiä tai englantilaisia kuparikolikoita. Ne siirtää lämpöä parhaiten.
Paista 15-20 minuuttia 150 asteessa.

Tee täyte:

ruskista 200 g suolaamatonta voita.

Sekoita kulhossa
3/4 dl vispikermaa
3 munaa
2 tl suolaa
1/2 grahamlimppua raastettuna
2 sitruunan mehu
3 sitruunan kuori raastettuna
900 g vaaleaa siirappia - lämmitä sitä vähän, jotta se juoksee helpommin
voi siivilöitynä

Sekoita kunnes voi on kunnolla sekoittunut.
Kaada täyte pieneen kannuun. Täytä piirakkakuori puolilleen, siirrä se uuniin ja täytä loput piirakkakuoresta.
Paista 150 asteessa tunnin ajan

lauantai 14. marraskuuta 2009

Muutkin osaavat tehdä "kalakukkoa"...

Norfolk Dumbling

Taikina:
175 g jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
50 g talia (käytä kasvismargariinin ja voin sekoitusta, jollet talia löydä)
vettä

sekoita taikinaksi. Ota taikinasta pieni pallo erilleen, ja kauli loput pyöreäksi levyksi. Vuoraa levyllä kuumaa kestävä kulho.
Täytä taikinakuori silputulla sipulilla ja lihaisalla, savustetulla pekonilla, kerroksittain. (tarvitset noin 1/4 kilon pekonia ja ison sipulin)
Kauli pieni taikinapallo pyöreäksi levyksi ja peitä sillä kulho.

Peitä kulho voipaperilla: taita voipaperiin ensin pieni laskos ja sido se vuoan päälle ilmavasti, niin että paperi voi antaa hiukan periksi höyrylle, mutta että vesihöyry ulkoa ei pääse vuokaan.
Valitse kattila joka on niin iso, että kulhosi mahtuu siihen helposti ja keitä siinä vettä. Laita pohjalle teelautanen tai vettäkestävä pannunalunen, jonka päälle nostat sitten putinkikulhon, kun vesi kiehuu, ja keitä noin 2 tuntia. Pidä silmällä veden pintaa, jottei se kiehu tyhjiin.

Sitten yksi sianliharesepti jota haluaisin kokeilla: porsaankyljykset omenakastikkeella

paista kaksi porsaankyljystä rapeaksi voissa.
Nosta kyljykset paistinpannulta, kaada pannulle tilkka calvadosta (tai muuta omenaviinaa) ja anna kiehua hetken, sitten lisää omenasiideriä ja anna kiehua, kunnes kastike sakenee ja tiivistyy puoleen. Lisää ruokalusikallinen omenasosetta ja tilkka kermaa ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada siankyljysten päälle. Nauti esim. ranskanperunoiden ja hyvän salaatin kera.

torstai 12. marraskuuta 2009

Klassinen Viktoriankakku

Tee kakku vatkaamalla
175 g voita ja
175 g sokeria vaahdoksi, vatkaamalla vaahtoon
3 munaa (175 g) yksi kerrallaan ja
175 g jauhoja, joissa
1-2 tl leivinjauhetta ja
hippunen suolaa.

Paistetaan 180 asteessa 20-30 minuuttia tasapohjaisessa kakkuvuoassa - tai kahdessa pienessä tasapohjaisessa kakkuvuoassa.
Voitele kakkuvuoka hyvin ja leikkaa leivinpaperista vuoan pohjalle ympyrä, joka estää kakkua tarttumasta vuokaan. Voitele myös leivinpaperi.
Jos teet vain yhden kakun, sinun pitää leikata kakku kahteen osaan.

Laita väliin mansikkahilloa. Ei kermaa, ei voivaahtoa, vain mansikkahilloa.

Nosta toinen kakunpuolikas tai kakku päälle ja sirottele päälle hienoa sokeria. Ei tomusokeria.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Taas dieetillä...

Tällä kertaa "jos kerta se skotti pystyi siihen, niin pystyn minäkin!" dieetti - elikkä, elän vedellä ja vitamiinipillereillä. Ja jugurtilla ja tuoremehulla. Perjantaisin otan rokulipäivän ja syön vähän mitä nyt teki mieli viikon aikana, jottei tunnu niin tylsältä. Olo on ihan hyvä, ja alkaa nuo mieliteotkin jättää pikkuhiljaa.

Samalla kuitenkin liityin Uhkarohkeisiin Leipojiin (Daring Bakers), Leipää Leipoviin Leideihin (no kun en nyt keksi muuta ällällä alkavaa sanaa korvaamaan babea... siis Bread Baking Babes) ja Sokerihumala-perjantaihin (Sugar High Fridays).

Opettelen vetelemään nuudeleita sormissani. Ei onnistu tavallisella vehnäjauholla. Kokeilen Manitoba Creamillä ja speltillä, joissa on enemmän valkuaista, toivottavasti syntyy sitko paremmin. Epäilen, että vaivasin sitkon pois nuudelitaikinastani... en tiennyt, nimittäin, että näinkin voi käydä 8-(

Ajattelin myös lopultakin opetella leipomaan kunnon ruisleipää kotona. Tähän mennessä ruisleipäni on ollut aivan liian hiivaista ja hapanta, kokeilen nyt Jan Hedhin ohjeiden mukaan. Pitäkää peukkuja! Juuri meni juuri uuniin, sillä luulen, että kodissani on aivan liian kylmää juuren kasvatusta varten. Tulee kuulemma hapanta kylmässä... On kyllä vähän vaikeaa, kun ei ole hajuakaan, mitenkä löysää juuren pitäisi olla ja minkä makuista ja väristä ja laista yms. Mutta jos viikon päästä tulee hyvää leipää, tiedän tehneeni oikein. Muuten pitää ruveta pähkäilemään, että missä se vika on.

Ja sitten noita karjalan piirakoita. Lempiherkkuani, enkä osaa niitä paistaa niin että hyvä tulisi. Aviomies (se tanskalainen siis) paistaa parempia piirakoita, ja panee piru taikinaan sekä munaa että vehnäjauhoja, joten kyllähän siitä kelpaa ohuita kuoria pyöritellä... luulen että omani on turhan paksuja, ja siksi ovat kovia ja vähän taikinaisia rypytyksen pohjalla.

Sitten opettelen myös leipomaan kunnon tanskalaisia viinereitä. Kun on pätevä tuomari tuossa aviomiehessä. Ruotsalaiset viinerit on kamalia, minusta suomalaiset on kuin tanskalaiset, mutta ei muistettu maistattaa miehellä kun viimeksi oltiin Suomessa käymässä. Maistoi suomalaisia munkkeja ja ihastui :-) Ei ruotsalaiset osaa munkkejakaan paistaa. Mutta kun opettelen itse, niin sitten saa kunnon viinereitä koska tahansa.

Mutta mietityttää vähän mitenkä dieetin käy... Nyt alkoi toinen  viikko ja on jo 4 kiloa pudonnut. Juon vähintään puolitoista litraa päivässä, joten ei se oikein voi olla nestehukkaakaan, ja liikun ja voimistelen, etteivät ne vähän lihakset katoaisi, joten kyllä sen rasvaa pitäisi olla. Mutta kun painan yli 100 kiloa, ja laskeskelin, että jos menee noin 1.5 kiloa viikossa, niin kyllä saa odottaa helmikuulle ennen kuin painan alle 90 kiloa. Siis jos ei lankea jouluna kaikkiin herkkuihin mitä silloin on joka puolella vapaasti tarjolla... Ajattelin pitää jouluaattona "perjantain", siis syödä mitä mieli tekee, kohtuudella - elikkä 2 dl jouluruokaa ja 2 dl namia ja leivonnaisia, ja vain sitä mitä ihan ehdottomasti on pakko saada. ;-) Siis ei glögia, ruokajuomaksi vettä vaan, ei suklaakonvehteja, eikä piparkakkuja. Piparkakut homejuuston kanssa kun on ihan mielettömän hyvää, ja voisin syödä ihan miten paljon tahansa, mutta niitä nyt saa koska tahansa, joten voin odottaa helmikuuhun ja palkita itseni syömällä pikkuisen pipareita ja homejuustoa sitten helmikuussa. Joulutortut sen sijaan ovat ihan jouluisia, eikä ne edes kiinnosta muulloin, että yksi sakara joulutortusta kuuluu siihen namikulhooni. Muutama Fazerin paras ja vihreä kuula... ei suklaata. Niitä voi sitten imeskellä koko illan ja juoda paljon hopeateetä :-)
Toivottavasti onnistun :-)

2 viikkoa ennen joulua on sitten hanukka, ja silloin on tapana syödä friteerattuja ruokia, ja meillä tavallisesti paistetaan munkkeja... niitä saattaa myös olla vaikea vastustaa. Perunalettuja, omenasosetta, turkkilaista jugurttia ja paistettu kananrintapala pääruoaksi, ja jälkiruoaksi munkkeja niin paljon kuin maha vetää... ihmekös kun painan yli 100 kiloa! LOL Tällä kertaa sitten yksi perunalettu, teelusikallinen omenaa ja jugurttia ja pala kanaa, ja jälkkäriksi 1/4 munkista. Mies saa syödä loput kanasta ja munkista. Tai koira. Saas nähdä nyt.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Maailman Leipäpäivä - taas kerran :-)

Monissa blogeissa on julkaistu tämä resepti: Pandaleipä
 No onhan siis ihan vastuttamattoman lutukaista leipää! Vihreä on värjätty matchateellä, ruskea suklaalla ja valkoinen sitten ei millään. Tee siis tavallinen vehnävuokaleipätaikina ja jaa se kolmeen osaan., ensin puoliksi, sitten otat toisesta puolesta 1/4 osan. Värjää puolet vihreäksi sekoittamalla ensin teelusikallinen matchapulveria veteen tahnaksi, ja sitten vaivaamalla tämä tahna taikinaan, kunnes väri on tasainen. Värjää sitten se 1/4 ruskeaksi kaakaojauheella samalla tavalla.


No sitten... en pidä suklaaleivästä, ja pandatkin... olisi kiva tehdä ruskeakarhuleipää...

Vois tehdä metsän pinaattileipätaikinasta, karhun vaikka ruissämpylätaikinasta... voisi siihen ihan vähän kaakaota lisätä värin vuoksi. Jos sitä on vähän, se ei maistu paljon... Kuinka paljon muuten väri vaihtelee jostain kaura- tai ohraleivästä vehnäleipään? Tai jotain porkkanaleipää? Kettuleipää porkkanataikinasta?


lauantai 3. lokakuuta 2009

Vautsi!

Grillattua suklaata

Tämä kuva löytyi King Arthur Flourin leivontablokista... ja vaikka en olekaan kovin ihastunut köyhiin ritareihin suklaan kera (köyhät ritarit kelpaa oikein hyvin melkein minkä tahansa muun makean kanssa, mutta ei suklaan. En pidä suklaaviinereistä, pain au chocolatista enkä suklaateestäkään), tämä kuva pysäytti... ihan pakko saada maistaa. Näyttää tosihyvältä! Pääsi hihkaisu, kun kuvan näin...

Tuossa on leivottu paksu, neliskulmainen sokerikakku, joka sitten leikataan ohuiksi siivuiksi - kuin leipä - voidellaan, kahden siivun väliin pannaan pari palaa suklaata ja sitten grillataan uunissa - "voileivät" käännetään kesken grillauksen, jotta molemmat puolet saavat kauniin värin. Syödään lämpimänä vatkatun kerman kera.
Voit myös tehdä suklaalevitettä, laittaa sitä kahden paahtoleipäsiipaleen väliin ja paistaa pannulla.

Suklaalevite:

1 dl vispikermaa
150 g suklaata paloina

Sulata suklaa kermassa koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä.

Jos haluat kokeilla ranskalaista suklaaleipää, ota neljänneskilon paketti valmista voitaikinaa ja parisataa grammaa parasta tummaa suklaata mitä tiedät. Leikkaa voitaikina neliöiksi, raasta tai höylää - tai paloittele - suklaa päälle ja taita neliöt keskeltä kahtia. Voitele vispatulla munalla ja paista. Tomuta tomusokerilla ennen tarjoilua.
Jos haluat, voit korvata puolet suklaasta nutellalla tai nöttehyvällä, voit myös raastaa joukkoon mantelimassaa tai marsipaania ja raastettua appelsiininkuorta, ja ripotella munalla voitelun jälkeen päälle mantelilastuja.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Uunittomat "pikkuleivät"

Pähkinävoikiekot

7 1/2 dl tomusokeria
100 g voita
1 tl vaniljaa
3 dl maapähkinävoita
1 rkl maitoa

Vaahdota voi, tomusokeri ja vanilja, sekoita taikinaan maito.
Jaa massa kolmeen osaan. Kauli osat levyiksi leivinpaperien välissä yksi kerrallaan ja levitä kullekin levylle 1/3 pähkinävoista. Pyöritä rullalle, kuin tekisit korvapuusteja ja kääri muovikalvo tangon ympärille. Anna asettua jääkaapissa tunnin ajan. Leikkaa kovettunut tanko siivuiksi ja tarjoile.

Appelsiinipallot

7 1/2 dl tomusokeria
500 g ohuita vaniljakeksejä muruina
100 g voita, sulatettuna
2 1/2 dl hienonnettuja saksanpähkinöitä
1 1/2 dl appelsiinimehutiivistettä
kookoshiutaleita tai pähkinämurskaa

Sekoita tomusokeri, keksinmurut, voi, pähkinämurska ja appelsiinimehu kulhossa tasaiseksi massaksi. Pyörittele taikina 2-3 cm palloiksi ja pyörittele pallot kookoshiutaleissa. Anna asettua jääkaapissa.


Suklaajuustopallot

2 pakettia suklaatäytekeksejä (Domino)
1 paketti tuorejuustoa (200-250 g)
2 isoa taloussuklaalevyä (voit käyttää mitä tahansa suklaata)

Murusta suklaakeksit kunnolla, joko isossa muovipussissa kaulimella hakaten tai teholeikkurissa.
Sekoita 3/4 keksinmuruista ja tuorejuusto tasaiseksi taikinaksi, Pyörittele taikina 2-3 cm palloiksi ja anna kovettua jääkaapissa. Sillä aikaa sulata suklaa. Upota palloset suklaaseen ja nosta suklaasta loppuun keksinmuruun, ja siitä lautaselle. Anna asettua jääkaapissa vähintään tunnin.


Kaurapallot

250 g voita
2 1/2 dl sokeria
7 1/2 dl kaurahiutaleita
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kaakaota
1/2 dl kylmää kahvia
kookoshiutaleita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kaurahiutaleet, vanilja, kaakao ja kahvi joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pyörittele taikina 2-3 cm palloiksi ja pyörittele pallot kookoshiutaleissa. Anna asettua jääkaapissa.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Ranskalaiset metsämansikkatorttuset

250 g jauhoja
50 g sokeria
175 g voita, pieninä kuutioina
1 suuri muna vatkattuna

täyte:

1 kg metsämansikoita
200 g creme fraichea
1 1/2 rkl tomusokeria
1/2 tl vaniljaa
2 rkl sokeria
viinilasillinen vettä


Taikina:
Sekoita jauhot ja sokeri ja hakkaa voi joukkoon kunnes sinulla on hienoa murua. Voit käyttää teholeikkuria. Lisää munaa ja sekoita taikinaksi. Lisää vettä, jos taikina on liian kuivaa. Kiedo taikina muovikalvoon ja laita jääkaappiin odottamaan.

Puhdista metsämansikat ja jos ne on happamia, ripottele vähän sokeria pinnalle.

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen

Voitele pikkuvuoat. Ota taikina jääkaapista ja kauli se levyksi. Vuoraa vuokaset. Naputtele haarukalla muutama reikä pohjiin ja paista 15-20 minuuttia. Pidä vuokasia silmällä - jos taikina alkaa kuplia, ota vuoat uunista ja pistä reikä kupliin. Kun torttuset ovat kullanruskeita, anna niiden jäähtyä.

Tee siirappia: keitä 2 rkl sokeria vedessä muutama minuutti. Anna jäähtyä.
Sekoita tomusokeri ja vanilja creme fraicheen ja anna asettua jääkaapissa.

Kun on aika tarjoilla torttuset, täytä kuoret creme fraichella, asettele metsämansikat päälle ja penslaa siirapilla.
----------------------------------
Voit käyttää creme fraiche -sekoituksen sijaan esim. vaniljalla maustettua rahkaa tai turkkilaista jogurttia, tai sekoittaa tuorejuustoa kermavaahtoon tai käyttää vaniljakiisseliä.
Metsämansikat voi korvata millä tahansa marjoilla ja hedelmillä.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Lisää pannuleipää

tortillas

1 l jauhoja - vehnää tai maissia (ei maizenaa, joka on maissitärkkelystä, eikä polentaa.)
1/8 tl leivinjauhetta
120 g margariinia (tietysti voi käyttää voitakin, mutta se ei ole sama asia)

murustele margariini jauhoihin tasaisesti.

1 1/2 tl suolaa
2 1/2 dl lämmintä vettä

Sulata suola veteen ja sekoita jauhoseos taikinaksi lisäämällä niin paljon vettä kun tarvitaan. (Ei tarvitse käyttää kaikkea vettä)

vaivaa taikina tasaiseksi palloksi ja anna seistä peitettynä puoli tuntia.

Jaa taikina 12 osaan ja pyöritä palloiksi. Kauli pallot pyöreiksi, hyvin ohuiksi letuiksi, ja paista kuumalla, kuivalla pannulla 10-15 sekunttia kerrallaan - käännä niin monta kertaa kuin tarvitaan.

Säilytä paistetut tortillat pyyheliinaan käärittynä, että ne säilyvät lämpiminä ja pehmeinä.

Tortillat ovat perustavaraa texmex-keittiössä.

* taco - rapeaksi paistettu tortilla. Sen voi rapeuttaa uunissa tai öljyssä uppokeittämällä. Jos tekee pikkuruisia tortilloja ja rapeuttaa ne, saa tacochipsejä.

* taquido on pikkuinen tortilla täytettynä, rullattuna sikaariksi ja uppopaistettuna.

* tosdata on paahdettu "tortillakulho", tehty "vanhoista" tortilloista. Tortilloja kun ei voi lämmittää uudelleen, niistä tulee liian rapeita, eikä niitä voi enää kääriä ruoan ympärille. Niistä tehdään sitten tacoja, eli ne friteerataan U:n muotoiseksi taskuksi tai paahdetaan "kulhoiksi" ja täytetään, tai niistä tehdään chipsejä, joilla voi nostella chiliä tai dippiä suuhunsa, tai joita voidaan murentaa ruoan päälle.

* nachos on tortillachipsejä joiden päälle on sulatettu juustoa. Nimensä ne ovat saaneet teksasilaisen ravintoloitsijan mukaan. Hänen nimensä oli Ignacio Anaya ja häntä kutsuttiin Nachoksi. Alunperin tätä herkkua kutsuttiin "Nachon erikoiseksi".

* burrito on "tortillawrap", eli tortillaan kääritty ateria. Nimensä se on saanut siitä että se muistuttaa vähän aasinkorvaa. (Burro - aasi, burrito - pikku aasi). On myös mahdollista, että koska ensimmäinen mies joka tarjosi burritoja käytti aasia ruoan kuljettamiseen. Hän kietoi ruoan sekä tortillaan että lautasliinaan jotta se pysyisi kuumana ja jotta tortilla imisi itseensä mahdolliset mehut. Chili, jota yleensä burritoissa tarjoillaan, on aika kosteaa.

* quesadilla eli "juustoinen pikkupala" on yksinkertaisimmillaan sulatettua juustoa kahden tortillan välissä. Juuston sekaan voi tietenkin sekoittaa muitakin aineita. Kun juusto on sulanut, tortilla-kakku leikataan 6-8 lohkoon ja nautitaan.

* fajita eli miehusta, vyö tai korsetti, on lihaisa ateria nautittuna tortillalta. Fajita on nimitys jota meksikolaiset teurastajat käyttivät naudan vatsalihaksesta, ja alunperin ruokalaji olikin tehty tästä lihasta. Ateria kootaan tuoreelle, pehmeälle tortillalle, ja syödään lautaselta veitsellä ja haarukalla.

* Tlayuda (äännetään klajuda, joten se kirjoitetaan joskus englanniksi clayuda) on vähän kuin pizza: avoimelle, pehmeälle tortillalle levitetään paputahnaa, ihraa, salaattia, lihaa, juustoa ja salsaa, ja sitten se paistetaan uunissa.

* Enchilada on vähän kuin täytetty lettu. Tortillalle levitetään täytettä, se kääritään rullalle, peitetään chilikastikkeella ja grillataan. Amerikassa enchiladoille lisätään vielä kerros juustoa ennen grillaamista.
Enchilada tarkoittaa "lisätty chiliä" ;-) (joten: enmolada - molea chilikastikkeen sijaan - entomatada - tomaattikastiketta chilikastikkeen sijaan)

Sitten tulee toinen samanlainen resepti:
Intialaiset rotit (chapati)

Neljään leipään tarvitset

runsaan dl jauhoja
hyppysellisen suolaa
1/2 dl vettä
sekoita ainekset pehmeäksi taikinaksi. Lisää pikkuliraus öljyä ja vaivaa sileäksi taikinaksi.

Jaa taikina neljään osaan ja pyöritä osat palloiksi. Litistä pallot ja kauli ne pyöreiksi leiviksi.
Taikina on hyvin sitkeää, että saat kaulia todella lujaa.
Rotitkin pitää kaulia hyvin ohuiksi. Näistä neljästä pitäisi tulla n. 20 senttiä halkaisijaltaan.
Paista rotit kuivalla, kuumalla valurautapannulla kunnes pinta alkaa kuplia. Leipä ei ruskistu, vain kuplien kohdalta leipä saa ruskeita pilkkuja. Kun molemmat puolet on pilkullisia, käännä leipä ja paina sitä paistinpannua vasten paistinlastalla, jotta leipä pullistuu kuin pita. Sitten käännä se vielä kerran ja painele kaikki ilma ulos. Voitele leipä ghillä (tai voilla - ghi on voita josta on otettu vesi/hera pois. Voi sulatetaan ja siitä kuoritaan rasva pinnalta pois, pohjalla oleva vetinen litku heitetään pois.)

maanantai 29. kesäkuuta 2009

No, joo...

Yritän taas olla laihdutuskuurilla... Kilo on jo kadonnut tällä kertaa... mutta himo on hirveä. Ajattelen vain syömistä ja ruokaa ja leipomuksia. *jupsukki*

Mutta huomaan kyllä... kävin tänään tutkimassa kurssitarjontaa Tukholmassa ensi syksynä... ja on paljon kivaa tekemistä, mutta kaikki maksaa ihan tuhottomasti! Ei minulla ole panna paria tonnia kurssimaksuihin, varsinkin kun en voi olla varma siitä että menen kurssille! Ja tunnen olevani tosi köyhä ja osaton ja kateellinen kaikille muille jotka vaan menee kaikenmaailman kursseille ja oppii kaikenlaista kivaa.

Sitäpaitsi pitäisi siivota kylppäri ja se pelottaa. Ei sitä oikeastaan ole siivottu moneen viikkoon ja pyykki on keräytynyt vuoreksi ja kuka tietää mitä sen vuoren alla on? Ja pitäisi siivota viemärikin kun ei se oikein vedä, ja sen nyt tietää, että se on täynnä limaista ja likaista karvaa ja muuta sellaista inhottavaa ja oksettavaa, joten en halua siivota kylppäriä... ainakaan juuri nyt. Tai tänään...

Ja oli tosi aurinkoinen päivä täällä Södertäljessä, ja kylven hiessä. Suihkun jälkeen vie viitisen minuuttia kun jo tuntuu ettei ole suihkua nähnytkään. Sitäpaitsi... se suihku on siellä sotkuisessa kylppärissä, joten kun sinne menee pitää kohdata se tekemätön homma ja pyykkikasakin, ja pitäisi, pitäisi, pitäisi... enkä halua. Miksi minun pitää, kun muut käy vaan kivoilla kursseilla enkä minä koskaan mitään! Enkä saa syödäkään!

Haluan lasagnea. En ole syönyt lasagnea vuosiin!

Ja haluan amerikkalaista omenapiirakkaa, sellaista jossa piirakkakuoren alla on kanelinen omenakompotti... Tein amerikkalaista kirsikkapiirakkaa ja se oli tosi hyvää!

Twin peaksissä agentti Cooperi söi kirsikkapiirakkaa ja joi mustaa kahvia sen seuraksi.

Kirsikkapiiras olisi voinut olla tällainen:

Tarvitset piirakkataikinaan
200 g voita
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1/2 dl vettä

Sekoita jauhot ja sokeri, nypi voi sekaan ja sekoita taikinaksi veden kanssa. Laita jääkaappiin asettumaan joksikin aikaa.

Tarvitset täytteeseen:
1 l kirsikoita
3 rkl perunajauhoja
1 dl vettä
2 dl sokeria

Huuhtele kirsikat ja ota kivet pois. Sekoita perunajauhot veteen ja sitten muut ainekset. Keitä sekoittamalla viitisen minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee piirakka:

Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen.

jaa taikina 3 osaan. Kauli kahdesta pyöreä levy jolla vuoraat piirakkavuoan. Kauli lopusta kansi - voit leikata taikinan kuvioiksi tai nauhoiksi, tehdä ristikon päälle tai miten haluat. Jos teet suljetun kannen, muista leikata siihen pari aukkoa jotta höyry pääsee ulos piirakasta.

Kaada täyte pohjalle ja sulje kannella. Voitele piirakka munankeltuaisella. Paista 15 minuuttia jotta piirakka saa hiukan väriä, laske sitten lämpötila 175 asteeseen ja paista 40 minuuttia.

Syö seuraavana päivänä.

Haluan spaghettia. Spagettia lihapullilla, niinkuin Kaunotar ja Kulkuri, spaghetti carbonara (kinkkua, pekonia, kassleria, possua missä tahansa muodossa, kuutioidaan ja paistetaan kevyesti, maustetaan pippurilla, päälle kaadetaan vastakeitetty spaghetti (älä huuhtele sitä ihan nuukaan, pikkuisen pastavettä pitää spaghetin irtonaisena ja toimii kastikkeena) ja joukkoon sotketaan vispattu muna ja juustoraastetta. Nauti oliiviöljyn kanssa, jos haluat lisää kastiketta.)

lauantai 16. toukokuuta 2009

Pyhän Honoriuksen Kakku

Kun pyhän Honoriuksen imettäjä kuuli että Honorius oli valittu piispaksi hän sanoi ettei uskoisi moista juttua kasvauspojastaan ennen kuin hänen leipää leipoessaan käyttämänsä leipälapio juurtuisi ja kasvaisi puuksi... Tietenkin leipälapio teki juuri näin, ja siitä kasvoi - karhunvatukkapuu, joka kukki ja teki hedelmää... ja vielä 1000 vuotta Honoriuksen kuoleman jälkeen ihmiset saattoivat nähdä tämän puun Honoriuksen kotitalon puutarhassa. Karhunvatukka? Joo. Tämä siis englanninkielisestä wikipediasta. Ranskankielinen sanoo, että puu oli mulperipuu. Samantapaiset hedelmät. Big deal.

En tiedä miksi Honorius on leipojien suojeluspyhimys, ehkäpä tämän tarinan vuoksi, mutta hän on, ja koska tänään on hänen muistopäivänsä, tehdään sitten hänelle omistettua kakkua.


Näin siis resonoivat Uskaliaat leipurittaret, ja koska St. Honoren kakku on hiukan vaativa - tai ainakin pelottava - koska siinä on
- voitaikinaa
- tuulihattutaikinaa
- vaniljakiisseliä tai -kräämiä (chiboust tai crème pâtissière kermavaahdolla "kevennettynä")
- karamellia

No... tein munilla sakeutettua vaniljakastiketta jo teini-ikäisenä, ja tähänhän tulee maizenaa, joten en koe sitä mitenkään erityisen vaikeana juttuna. Tosin viimekesänä onnistuin juoksuttamaan kiisselini kahdesti samana päivänä - toisen vaniljakiisselipiirakkaan ja toisen sitruunapiirakkaan - joten ehkäpä siinäkin on jujunsa. :-D
Tuulihattutaikina on minusta hauskaa
Karamellissäkään ei tarvitse kuin vahtia sokeria ettei se pala.
Voitaikinaa en tosin ole uskaltanut tehdä, mutta ystäväni Helena sanoi, että se on helppoa, että minun pitäisi rohkaistua kokeilemaan.

"Tuulihattuja Venetsiasta" -blogi näyttää oikein kuvien kanssa kuinka homma toimii.
Tässä sitten niitä koiranluita...  kun tuulihatuista tuli puhe ;-)

Voitaikina - pâte feuilletée

7 1/2 dl tavallisia jauhoja
2 dl kakkujauhoja
1 1/2 tl suolaa
4 rkl voita, paloina ja kylmänä
3 dl kylmää vettä
1 rkl jauhoja
400 g voita, pehmeää mutta kylmää

Sekoita jauhot, kakkujauhot, suola ja voit hiekkamaiseksi seokseksi, kuin tekisit piirakkaa.
Kaada kylmä vesi joukkoon ja sekoita kunnes taikina on sileää. Toimi nopeasti.
Taputtele taikina palloksi ja laita jääkaappiin muoviin käärittynä vähintään tunniksi.

Leikkaa voi levyiksi ja laita kahden leivinpaperin väliin. Paukuta voi pehmeäksi kaulimella, n. sentin levyksi. Poista ylimmäinen leivinpaperi, käännä voi kaksinkerroin alimmalla leivinpaperilla ja toista paukuttaminen. Toista 3-4 kertaa. Muotoile voista 15 sentin neliö, kääri muoviin ja laita jääkaappiin kylmenemään, muttei kovettumaan.

Kauli "piirakkataikina" n. 25 sentin pyöryläksi. Merkitse voin kokoinen alue keskelle taikinaa, ja kauli tämän alueen ulkopuolelta taikina ohuemmaksi, neljäksi "hihaksi", jotta saat ristin muotoisen taikinalevyn, jossa keskikohta on huomattavasti paksumpi kuin "hihat". Laita voipaketti keskelle, nosta "hihat" voin päälle, paina taikinapaketti kiinni käsilläsi ja kauli.
Kauli taikina ohueksi suorakaiteeksi, käännä 1/3 taikinasta keskelle, yksinkertainen 1/3 kaksinkertaisen taikinan päälle, jotta saat kolmikerroksisen taikinapaketin, ja nosta taikina jääkaappiin jäähtymään tunniksi.
Tunnin levon jälkeen, "kauli ja käännä" taikina 5-6 kertaa. Ole tarkkana että taikina pysyy suorakaiteena koko ajan.
Voitaikinasi on valmis. Kääri se muoviin ja laita jääkaappiin ainakin neljäksi tunniksi.

Kinuskikissa tekee voitaikinaa

Pikavoitaikina

100 g voita
2 1/2 dl vettä
1 rkl suolaa
1/2 kg jauhoja

350 g voita, sentin kuutioina ja jäädytettynä

Sekoita suola ja jauhot nopeasti, sitten jäiset voikuutiot, vain kunnes jauhot ja voi ovat jotenkuten sekoittuneet - taikinassa pitäisi olla selviä voimöykkyjä. Lisää sulatettu voi ja vesi, ja sekoita nopeasti. Muotoile taikina voipaperilla suorakaiteeksi ja jäädytä tunnin ajan.
Anna sulaa sen verran että voit kaulita taikinan. Tämä vie n. vartin.
Kauli ja käännä, kahdesti. Pidä huolta että taikina pysyy suorakaiteena. Jäähdytä tunti jääkaapissa.
Kauli ja käännä vielä kolme kertaa ja taikinasi on valmista. Kääri se muoviin ja pakasta odottamaan käyttöä.

Sitä sun tätä näyttää kuvasarjana pikavoitaikinan teon

tuulihattutaikina - Pâte à choux

135 g jauhoja (n. 2 dl)
2 1/2 dl vettä
60 g voita
hyppysellinen suolaa
4 kananmunaa

Sihtaa jauhot.
Kiehauta vesi, voi ja suola, niin että voi on sulanut ja sekoittunut veteen.
Sekoita jauhot voiveteen puulusikalla niin nopeasti kuin pystyt. Älä kuitenkaan hujauta kaikkea kerralla, koska silloin saat möykkyjä taikinaan.
Keitä koko ajan sekoittaen kunnes taikina irtoaa kattilan reunoista. Tämä käy nopeasti, vain parissa minuutissa olet valmis.
Ota taikina liedeltä ja anna sen jäähtyä hetki, jotta munat eivät koaguloituisi kun ne sekoittaa taikinaan. Sekoita munat taikinaan, yksi kerrallaan ja rajusti sekoittaen, puulusikalla. Lisää seuraava muna vasta kun taikina on sileää. Kun kaikki munat on taikinassa, taikinan pitäisi olla kuin majoneessia koostumukseltaan.

Kinuskikissan tuulihatut
mansikkamarengin tuulihatut
Tuulihatut Annuska köögist
ja Onnelassakin leivotaan tuulihattuja

Leivo sitten kakku.

Tee voitaikinasta kakkupohja, pyöreä levy. Pursota tuulihattutaikinasta voitaikinalevylle "seinät" - aloita tekemällä yksi kerros aivan levyn reunalle, ja sitten pursota rinki keskemmälle - jätä rinkien väliin tilaa kreemille - ja sitten vielä yksi rinki keskelle, riippuen siitä kuinka paljon tilaa sinulla on. Voit myös pursottaa tuulihattutaikinan avoimeksi spiraaliksi. Se on voitaikinalevyllä pitämässä kreemiä paikoillaan.
Pursota lopusta taikinasta pieniä, pyöreitä tuulihattuja.
Paista 180 asteessa, tuulihatut n. 15 minuuttia, kakku puolisen tuntia, kunnes leivokset ovat kullanruskeita ja keveitä. Anna jäähtyä.

St Honoren kreemi, chiboust elikkä diplomaattikreemi

5 dl maitoa
vaniljatanko halkaistuna
5 munankeltuaista
4 rkl sokeria
2 rkl maizenaa

(haluttaessa 2 liivatelehteä tai vastaava määrä pulverina sekä kylmää vettä liivatteen liottamiseen.)
(haluttaessa 1-2 rkl alkoholia, esim. rommia tai likööriä)

2 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
vähän vaniljaa mausteeksi

Sekoita kaikki ainekset ja keitä kunnes kiisseli sakenee. Sen pitää olla aika sakeaa, paksumpaa kuin vaniljakastike, joten jatka keittämistä.
Varo, ettet päästä seosta juoksettumaan, mutta jos näin tapahtuu, ota seos hellalta ja vatkaa rajusti kunnes kiisseli on taas hyvän näköistä. Poista vaniljatanko ennen kuin vatkaat.
Jos haluat olla varma siitä että kreemisi on kreemiä, voit lisätä gelatiinia - kaksi lehteä tai pulveria ohjeen mukaan. Liivate ei ole mitenkään hankala käyttää, älä pelkää. Sulata jauhemainen liivate siinä kylmässä vedessä jossa liuotit sen ja lehdet n. 1/2 desissä maitoa. Käy parhaiten mikrossa. Kaada kuuma gelatiini vaniljakiisseliin.
Mausta. Jos et käytä vaniljatankoa, vaan vaniljasokeria, se laitetaan joukkoon vasta nyt, samoin alkoholi.
vatkaa pari desiä kermaa ja sekoita kylmän vaniljakreemin joukkoon.

Voit myös käyttää kaupasta saatavaa vaniljakreemipulveria. Se maistuu ihan hyvältä. Tee vaniljakreemi ohjeen mukaan ja sekoita vatkattuun kermaan.

Täytä tuulihatut kreemilla ja laita jääkaappiin jähmettymään.
Pursota tai levitä loppukreemi kakulle. Voit säästää vähän koristepursotuksiin, jos haluat. Laita kakkukin jähmettymään jääkaappiin.

Sitten se karamelli...
luepa tästä ensin sagin koettelemukset. Jokainen joka on paahdetulla sokerilla koonnut piparkakkutaloja tietää tismalleen mistä tässä nyt puhutaan. Mutta härkää sarvista...

On kaksi tapaa tehdä karamellia. Kuiva tapa ja märkä tapa. Märkä vie pitemmän aikaa, mutta joidenkin mielestä se on helpompi.

Muista, että sula sokeri on tosikuumaa, ja polttaa ihan heti, joten pidä lähellä iso kulhollinen kylmää vettä jossa jääkuutioita, jotta voit työntää kätesi sinne heti jos saat sulaa sokeria päällesi. Ihan heti.
Käytä pitkähihaista paitaa ja esiliinaa kun teet karamellia, ja mielellään puisia välineitä, koska muoviset sulaa ja metalliset johtaa lämpöä, ja voivat olla liian kuumia kosketettaviksi. Silikoni kelpaa, muoviset keittiökalut jotka on tehty teflonpannuille eivät.

Kuiva tapa:

Laita sokeri paksupohjaiseen kattilaan ja anna paahtua. Kun sokeri on haluamasi väristä (meripihkan väristä), nosta pannu viileään veteen, jotta sokeri ei paahdu enää. Kun sokeri alkaa ruskettua, se palaa hyvin nopeasti, ja palanut sokeri on tosi pahaa ja maustaa kaiken mihin se koskee.
Voit lisätä paahdettuun sokeriin tilkan vettä jotta saat karamellista juoksevampaa, mutta se ei ole tarpeellista. Jos lisäät vettä tai kermaa tai maitoa karamelliin, muista että sokeri on TODELLA kuumaa, joten KAIKKI neste alkaa kiehua HETI - joten se räiskii ja pärskyy ja sokeri jähmettyy kovaksi korpuksi ja ensimmäisellä kerralla tuntuu, että nyt meni kaikki pieleen, mutta odota hetki ja sekoita, niin sokerikaramelli sulaa nesteeseen ja parissa minuutissa sinulla on kattilassa ihan oikean näköistä ainetta.



Märkä tapa: 

Välttääksesi Sugin kohtalon, tee karamelli märällä tavalla. Laita sokeri paksupohjaiseen kattilaan ja lisää sen verran vettä että sokeri on märkää. Veden määrällä ei ole niin väliä, jos tulee liikaa vettä, vie vain pitemmän aikaa saada sokeri karamellisoitumaan. Jos vettä on liian vähän, sen kuin lisäät pikkuisen. Ensin sinulla on sokerivettä, sitten sokerilientä ja sitten sokeriliemeen alkaa tulla vähän väriä. Nyt saat olla tarkkana, koska ensin tulee vähän väriä, ja sitten vähän enemmän, ja sitten yhtäkkiä sokeri on tummanruskeaa ja pilalla.
Tässä on ihan hyvä video märän karamellin valmistamisesta.
Siinä laitetaan kattilaan sitruunamehua, joka estää hiukan sokeria kiteytymästä. Hän käyttää myös pensseliä, joka on kastettu veteen, sulattaakseen sokerikristallit kattilan reunoilta. Minä en ole tehnyt kumpaakaan, eikä karamellini ole kiteistä, mutta - what ever. :-P
Kuten näet, hän ei käytä sokerilämpömittaria eikä kokeile sokerin lämpöä kylmän veden avulla, eikä sitä tarvitakaan. Kun tekee karamellia, sokeri on tarpeeksi lämmintä kun se on oikean väristä.

Käytä karamelli HETI koska se jähmettyy nopeasti. Voit pitää sitä vesihauteessa, mutta on parempi, että olet ihan valmis karamellisoitavan tavaran kanssa ja toimit nopeasti, mutta varovaisesti, koska et halua polttaa sormiasi.

Kastele kaikki tuulihatut karamellissa niin että ne saavat karamellihatun, ja kehrää loppukaramelli koristeiksi. Tässä on kuvasarja sokerin kehräämisestä. Suojaa lattia ja pöydät paperilla, koska kun kehräät sokeria, sitä karamellia on jokapaikassa ja se on tahmeaa ja kovaa. Kyllähän se lähtee irti lämpimällä vedellä, mutta on kivempi jos ei tarvitse siivota niin paljon.
Jos haluat sellaisen kupolimaisen häkin, ota pyöreä metallikulho, öljyä se, ja liruta karamellia ristiin rastiin kulhon yllä.
Voit myös öljytä leivinpaperin ja piirrellä sulalla sokerilla kaikenlaisia kuvioita, kukkasia, perhosia ja koukeroita kakun koristeeksi. Tai jättää väliin.

Nosta tuulihatut kakun reunalle rinkiin ja koristele sokerilla tai kermavaahdolla, tai diplomaattikreemillä, jos sitä vielä on jäljellä.

Helppo st. honoré

maanantai 9. maaliskuuta 2009

keittiön kaapista rasvaisen ihon hoitoon

- jugurtti, piimä ja muut happamet maitotuotteet sopivat loistavasti sekä puhdistusmaidoksi että kasvonaamioksi rasvaiselle iholle.
Anna seistä 15 minuuttia ja huuhtele. Voit käyttää joka päivä.

- hiiva ja lese kuorima-aine

1 tl leseitä
1 tl sitruunamehua
1 rkl vettä
1/4 tl kuivahiivaa

hiero ihoon, anna vaikuttaa 2 minuuttia ja huuhtele lämpimällä vedellä

- omenaviinietikka

1 osa omenaviinietikkaa, 3 osaa vettä
käytä kasvovetenä tai naamiona - anna vaikuttaa 5 minuuttia ja huuhtele kasvot

Tee haude: 1 rkl omenaviinietikkaa jokaista 1,5 dl lämmintä vettä kohti
Kastele ohut, pehmeä kangas tässä seoksessa, purista ylimääräinen neste pois, mutta älä väännä kuivaksi. Levitä liina kasvoillesi. Peitä kuumalla pyyhkeellä.
Lepää haude kasvoillasi 10 minuuttia, huuhtele sitten lämpimällä vedellä, sitten kylmällä vedellä.

- munanvalkuaiset

vatkaa munanvalkuaisen rakenne rikki, lisää 1 tl hunajaa, 1 tl sitruunamehua ja vatkaa sekaisin. levitä kasvoille, kaulalle ja niskaan. Pese lämpimällä vedellä 10 minuutin kuluttua.

- greippi ja kauraryynit kuorima-aine

Sekoita kauraryyneistä ja greippimehusta (sitruunamehu kelpaa myös, samoin appelsiinimehu tai mikä tahansa sitrusmehu) tahna. Hiero kasvoihisi, anna kuivua ja pese lämpimällä vedellä.

- lemon spritzer

sekoita sitruunamehua ja vettä, yhtä paljon kumpaakin, levitä kasvoillesi, anna kuivua ja huuhtele lämpimällä vedellä

- hunaja ja mantelijauho kuorima-aine

Sekoita jauhettuja manteleita hunajaan, hiero ihoon ja anna olla hetki. Huuhtele lämpimällä vedellä.

- kurkut

raasta kurkkua, laita kurkkuraaste sideharsonyyttiin ja purista siitä niin paljon mehua kuin pystyt. Lisää kurkkumehuun sitruunamehua ja levitä kasvoillesi. Anna kuivua tunnin ajan, huuhtele lämpimällä vedellä.

- perunat

Raasta peruna ja hiero kasvojasi perunaraasteella. Anna mehun kuivua muutama minuutti ja huuhtele kylmällä vedellä

- tomaatit

Hienonna tomaatti tehosekoittimessa, sekoita mehuun sitruunamehua. (Voit myös käyttää tomaattimehua ja sitruunamehua.) Levitä kasvoillesi, anna olla 10 minuuttia ja huuhtele lämpimällä vedellä.
Ei sopisi minulle, koska olen hiukan herkkä tomaattimehulle :-D

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Säröleivät

Toffeesäröleivät

2 1/2 dl pehmeää voita
2 1/2 dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 muna
1 tl vaniljaa
1/2 l jauhoja
2 1/2 dl suklaalla päällystettyä toffeeta paloina

sokeria ja tomusokeria pyörittelyyn (Valitse raakasokeriversio, värin vuoksi.)

Esilämmitä uuni 175 asteeseen
Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi, sekoita joukkoon munat ja jauhot, joihin sekoitettu leivinjauhe, suola ja vanilja. Kääntele joukkoon toffeepalat. Anna levätä jääkaapissa pari tuntia.
Pyöritä 3 sentin palloiksi, pyörittele ensin kidesokerissa, sitten tomusokerissa, asettele leivinpellille ja paina kevyesti litteäksi.
Paista 15-20 minuuttia. Pikkuleipien ei pitäisi ruskettua, mutta sokeripinnan pitäisi säröillä.
Anna jäähtyä.


Suklaasäröleivät

Ingredienser

100 g hyvää, tummaa suklaata
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl hyvää kaakaota
1 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
60 g voita
1 1/2 dl fariinisokeria
1 muna
1/2 tl vaniljaa
1/2 tl kardemummaa
1/4 dl maitoa

1 dl sokeria
1/2 dl tomusokeria

Hakkaa suklaa paloiksi ja sulata se vesihauteessa.
Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi, sekoita joukkoon muna, mausteet ja sula suklaa.
Sekoita jauhot, kaakao, leivinjauhe ja suola, ja sekoita taikinaan.
Anna levätä jääkaapissa muutama tunti.
Pyörittele 18 palloksi, pyörittele kidesokerissa ja sitten tomusokerissa, nosta pellille ja paina varovasti litteäksi, ettei pallot vaella pellillä.
Paista n. 15 minuuttia, kunnes pinta alkaa säröillä.
Valkea sokeri ja tumma sisus näyttää kivalta.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Jambalaya

Jambalaya on sitten uuden maailman versio paellasta, joka puolestaan ei oikeastaan ole ruokalaji, vaan paistoastia... Oikeaoppisesti myös jambalaya ei ole jambalayaa, jos sitä ei ole valmistettu valurautapadassa.

Jambalayaa on kolmea sorttia; punaista, ruskeaa ja valkoista. Punainen on kreolijambalayaa tomaateilla, ruskea on cajunjambalayaa ilman tomaattia ja valkoinen on uusmuotista valejambalayaa, jossa riisi keitetään erikseen, eikä siis muuta väriä.

kreolijambalaya kinkulla ja makkaralla

Paista puoli kiloa mausteista, savustettua makkaraa noin sentin siivuiksi leikattuna, 2 suurta sipulia pilkottuna, 1 vihreä paprika pilkottuna, 3 sellerinvartta ja kaksi hienonnettua valkosipulinkynttä, kunnes sipuli on kuullottunut.
Lisää 7 1/2 dl kanalientä, 480 g purkki kokonaisia tomaatteja liemineen, 1/4 kilo kinkkukuutioita, jambalayamaustetta, 1-2 tl tabascoa ja timjamia. Anna muhia ilman kantta 15 minuuttia. Lisää 3 1/2 dl pitkäjyväistä riisiä. Anna muhia kannen alla 15 minuuttia. Lisää kanalientä tarvittaessa keittämisen ajan. Kun riisi on valmista, jambalaya on valmista.
Älä sekoita!

Cajun-jambalaya kanalla ja makkaralla

1 1/4 rkl öljyä
240 g mausteista, savustettua makkaraa noin 1/2 sentin siivuina
2 suurta sipulia hienonnettuna
3-4 sellerinvartta paloina
2-3 vihreää paprikaa kuutioina
1 rkl cajunmaustetta
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 1/2 tl Old Bay maustetta
1/2 kiloa kananrintaa kuutioina
3 3/4 dl pitkäjyväistä riisiä
litra kanalientä

Paista makkara öljyssä rapeaksi. Lisää sipuli, selleri, paprika ja mausteet, paista, kunnes sipuli on pehmeää.
Lisää kana ja ruskista se.
Lisää riisi ja valkosipuli ja kääntele riisiä mausteisessa öljyssä niin että kaikki riisinjyvät öljyyntyy.
Lisää kanaliemi, sekoita ja anna muhia kunnes riisi on valmista.
Lisää suolaa, jos tarvitaan.
Maustesekoitukset:

Kreolimaustesekoitus

2-3 rkl paprikaa
2 rkl suolaa
2 rkl valkosipulijauhetta
1 rkl mustapippuria
1 rkl sipulijauhetta
1-2 rkl cayennepippuria
1 rkl oreganoa
1 rkl timjamia

Perusjambalaya-mauste

riittää yhteen jambalayaan

2 laakerinlehteä murskattuna tai jauhettuna
1/2 tl timjamia
1/4 tl salviaa
1 tl sassafras-jauhetta (file)
1/4 tl sinappijauhetta
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl valkopippuria
1/2 tl cayennepippuria
1 tl suolaa
1/2 tl sipulijauhetta (jos haluat)
1/2 tl valkosipulijauhetta (jos haluat. Minä en halua, koska a) en pidä sipulista ja b) minusta kuivattu sipuli maistuu kummalliselta - jopa kummallisemmalta kuin tuore sipuli.)

Cajunmauste

2 tl kutakin; valkopippuria, valkosipulijauhetta, sipulijauhetta, cayennepippuria, muskottia, paprikaa ja mustapippuria. Voit jättää valkosipuli- ja sipulijauheen pois jos haluat.

Old Bay mauste

1 rkl sellerinsiemeniä
1 rkl mustapippuria
6 laakerinlehteä
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl sinapinsiemeniä
4 neilikkaa
1 tl paprikaa
1/4 tl muskotinkukkaa

jauha kaikki ainekset yhteen.

Vihaan Martha Stewartia!

mutta aina välillä tulee katsottua... ja tässä pari pikkuleipäreseptiä

Whoopie pies ei ole oikeastaan pikkuleipiä, vaan leivoksia... näistä tulee lähes omenan kokoisia leivonnaisia.

Kurpitsa-whoopie piet tuorejuustotäytteellä

7 1/2 dl jauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl leivinsoodaa
2 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
1 rkl mausteneilikkaa
5 dl fariinisokeria
2 1/2 dl öljyä
7 1/2 dl kurpitsasosetta (keitettyä kurpitsaa soseutettuna)
2 suurta munaa
1 tl vaniljaa

Tuorejuustotäytteeseen

7 1/2 dl tomusokeria
100 g voita
240 g tuorejuustoa
1 tl vaniljaa

Esilämmitä uuni 180 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet kulhossa, vatkaa toisessa kulhossa märät aineet sekaisin, sekoita sitten kuivat ja märät aineet taikinaksi. Nostele taikinasta lusikalla kukkurallisia leivinpaperilla suojatuille pelleille.
Paista n. 15 minuuttia. Kokeile hammastikulla kakkusten kypsyyttä.

Tee täyte:
Vatkaa voi vaahdoksi, sekoita siihen tuorejuusto ja sihdattu sokeri. Vatkaa sileäksi.

Laita iso lusikallinen täytettä kahden keksin väliin ja paina puoliskot yhteen niin, että täyte melkein pursuaa ulos. Anna asettua vähintään 1/2 tuntia.


Maapähkinävoitäytekeksit

4 rkl voita
2 1/2 dl kaurahiutaleita
120 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinsoodaa
1 tl suolaa
1 dl sokeria
1 1/4 dl fariinisokeria
1 1/4 dl maapähkinävoita

sokeria pikkuleipien pinnalle

Esilämmitä uuni 200 asteeseen.
Paahda kaurahiutaleet 4 rkl voissa paistinpannulla. Anna jäähtyä.
Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää pähkinävoi ja sekoita hyvin. Lisää jauhot joihin sooda ja suola sekoitettu, ja kaurahiutaleet.
Rullaa taikina 5 sentin tangoksi ja jäähdytä. Leikkaa jäähtynyt tanko n. sentin siivuiksi ja laita paperilla suojatuille pelleille. Ripottele sokeria päälle.
Paista kullanruskeiksi, noin 10 minuuttia.
Anna jäähtyä, täytä.

pähkinävoitäyte

4 rkl voita
2 dl maapähkinävoita
3/4 dl tomusokeria
1/2 tl suolaa

Vatkaa voi vaahdoksi, sekoita siihen sitten loput ainekset. Laita lusikallinen täytettä kahden keksin väliin ja paina puoliskot yhteen. Anna asettua.

Suklaakeksit - voit täyttää ne whoopie pie -täytteellä

200 g tummaa suklaata
200 g voita
2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
2 munaa
2 dl kaakaota
5 dl jauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinsoodaa
1 tl vaniljaa
1/2 dl suklaapaloja

Sulata tumma suklaa.
Vaahdota voi ja sokerit.
Lisää munat ja sulatettu suklaa.
Lisää jauhot, kaakao, suola, sooda, vanilja ja suklaapalat.

Paista 180 asteessa, n. 15 minuuttia.

torstai 5. helmikuuta 2009

Lunnipullat, kylpypullat ja vaivapullat

Hyvää ruuneperin päivää niille jotka sallivat itselleen runebergin torttuja. Minä suren. *jupsukki*
Oli Imbolc-viikonloppu, söin sokeria, kakkua, pullaa, leipää, ja lihoin 3 kiloa.



Rakastan Sally Lunnin pullia. Sanovat, että niitä pitäisi oikeastaan kutsua Solie Luyonin pulliksi, koska uskotaan, että reseptin äiti oli ranskalainen hugenotti Solange Luyon. Toisen tarinan mukaan nimi tulee ranskan "sol et lune" - aurinko ja kuu, koska pullat on pyöreitä ja keltaisia kuin aurinko ja kuu. Minä kutsun näitä lunnipulliksi.

Reseptejä on vaikka kuinka monta, ja luulen, että olen jo yhden julkaissut, mutta mitäs siitä:

2 1/2 dl maitoa
100 g voita
2 munaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kuivahiivaa
1 l jauhoja

Sulata voi maidossa. Anna maidon jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Ota noin 1/2 dl maitoa ja sulata siihen sokeri, suola ja hiiva.
Vatkaa munankeltuaiset ja sekoita maidon ja hiivanesteen kanssa.
Sekoita jauhojen kanssa sileäksi taikinaksi.

Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.
Taittele sillä aikaa alumiinifoliosta 2 n. 5 sentin levyinen suikaletta.
Jaa kohonnut taikina kahtia, leivo pyöreäksi pullaksi ja nosta leivinpellille. Kiedo alumiinifolio "vuoaksi" pullan ympärille. Anna kohota.

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Kun pullat ovat kohonneet, paista n. tunnin ajan. Voit peittää pullat ensimmäisen puolen tunnin ajaksi, jotta ne eivät ruskistu liikaa.

Voit myös tehdä pienempiä pullia, mutta näiden pitäisi olla ainakin skonssin kokoisia.
----------------------------------------------------------------

Jotkut ihmiset sekoittavat Bathin pullat Sally Lunnin pulliin - molemmat ovat Bathin erikoisuus ja pullia. Bathin pullat ovat kuitenkin ihan tavallisia rusinapullia.

Tässä englantilainen pullataikinan ohje:

2 tl kuivahiivaa
1 l jauhoja
2 1/2 dl maitoa
2 rkl sokeria
3 rkl hillottua appelsiininkuorta (jos haluat)
2 munaa
100 g voita
2 rkl rusinoita

vatkattua munaa voitelemiseen
raesokeria koristeeksi

Sekoita hiiva ja 1 tl sokeria kädenlämpöiseen maitoon.
Sekoita maitoon puolet jauhoista ja laita kulho käymään lämpimään paikkaan.
Sekoita voi ja loput jauhoista muruiksi.
Sekoita voimurut, kupliva hiivamaito, sokeri, appelsiininkuori ja rusinat.
Sekoita taikinaan kananmunat.
Vaivaa taikina sileäksi ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
Leivo taikinasta 12 pullaa ja anna kohota leivinpellillä.
Voitele kohonneet pullat ja ripottele pullille raesokeria ja paista 220 asteessa noin 15 minuuttia.

------------------------------------------------------------------

Uskotaan, että molemmat ohjeet ovat kuitenkin saaneet alkunsa ranskalaisista briocheista. Briochit ovat puolestaan saaneet nimensä vanhasta germaanisesta sanasta 'bhreg', joka tarkoittaa taikinan vaivaamista.

1 rkl kuivahiivaa
3/4 dl kädenlämpöistä vettä
400 g jauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
4 munaa
225 g voita

voiteluun;
1 munankeltuainen
1 rkl vettä

Sulata hiiva lämpimään veteen ja anna seistä kunnes seos alkaa kuplia.
Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Tee jauhoihin kuoppa keskelle ja kaada siihen kevyesti vatkatut munat ja hiivaseos. Vaivaa taikinaksi, siirrä sitten leivinpellille ja vaivaa, kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa.
Levitä taikina levyksi ja levitä sille 1/3 pehmeästä voista. Vaivaa voi taikinaan. Anna taikinan levätä viitisen minuuttia. Toista, kunnes kaikki voi on taikinassa.
Öljyä iso kulho, nosta taikina kulhoon ja pyöräytä sitä pari kertaa, jotta taikinan pinta öljyyntyy myös, peitä kulho kostealla pyyhkeellä ja anna nousta kaksinkertaiseksi.
Paina taikina alas ja siirrä kulho jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
Nyt voit leipoa taikinan joko leiviksi tai pulliksi. Briocheilla pitäisi olla pyöreä "hattu", mutta se ei ole välttämätöntä.
Anna kohota, lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita munat ja vesi, voitele briochit ja paista noin 15-30 minuuttia, riippuen leivonnaisten koosta. Briochien pitäisi olla keveitä ja kullanruskeita.
Anna jäähtyä ja nauti.

-------------------------------------------------------------------


Meidän perheessä tehdään tämänkaltaista munaista, vehnäistä leipää joka perjantain sapattiaterialle. Juutalaisten Challah-leivän nimi onkin Pohjois-Euroopassa "barches"... siis samaa juurta kuin brioche.

480 g jauhoja
2 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
3 tl sokeria
2 rkl öljyä
1 suuri muna ja 1 munankeltuainen vatkattuna
2 dl lämmintä vettä
unikonsiemeniä koristeeksi

Vatkaa kädenlämpöinen vesi, 1/3 jauhoista, sokeri ja hiiva sekaisin ja anna seistä kunnes seos alkaa kuplia.
Sekoita joukkoon loput jauhoista, suola, öljy ja melkein kaikki muna (jätä noin 1 rkl munaseosta leivän voitelemiseen) taikinaan ja vaivaa se sileäksi taikinaksi.
Laita taikinapallo muovipussiin ja anna sen nousta jääkaapissa vähintään 12 tuntia.
Ota taikina jääkaapista, jaa se tangoiksi ja letitä pitkoksi.
Anna kohota puolisen tuntia, voitele munalla, ripottele unikonsiemeniä koristeeksi ja paista 220 asteessa 15 minuuttia, käännä sitten lämpö 180 asteeseen ja paista vielä puoli tuntia, kunnes leipä on kullanruskeaa ja kevyttä.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Gumbo

Minusta creole/cajunruokakulttuuri on todella mielenkiintoista - Terry Pratchett kuvaili sitä - tai muunnosta ;-) - kirjassaan "Noitia maisemissa" vähän tähän tapaan: että kun ei ollut mitään ruokaa, ihmiset alkoivat syödä sitä mitä oli - ja  se olikin paljon makoisampaa kuin se mitä "rikkaat" söivät - nykyään ne "köyhät" nyrpistävät nenäänsä ruoalle, jolla oli vain kaksi tai neljä jalkaa... elikkä syödään mereneläviä ja alligaattoria ja käärmettä ja muuta... YÖK! Kuten varmasti olen maininnut useita kertoja, en syö mereneläviä, enkä siten oikein nauti cajun-ruoasta...

Mutta tässä on sitten vegetaarinen gumbo, joka kelpaa atkinssilaisellekin:

1 rkl öljyä
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 keskikokoinen sipuli hienonnettuna
1 keskikokoinen vihreä paprika pieninä kuutioina
puolisen kiloa okraa
1/4 kg hienonnettuja sieniä (Luulisin, että sielläpäin käyttävät herkkusieniä, meilläpäin voisi käyttää metsäsieniä...)
450 g purkki tomaattimurskaa
180 g purkki tomaattipureeta
1/2 tl sassafrassia (Gumbo File)
1 tl suolaa
2 laakerinlehteä
1 tl mustapippuria jauhettuna
2 rkl öljyä
2 rkl vehnäjauhoja

Tee "roux" eli jauhosuurus - Paista jauhoja öljyssä kunnes seos saavuttaa punaruskean värin - roux = punainen
Sekoita joukkoon valkosipuli, sipuli ja paprika ja kuullota. Sekoita joukkoon loput ainekset ja keitä välillä sekoittaen n. 40 minuuttia.

Tavallisesti gumbossa on montaa erilaista lihaa, savustettua kinkkua tai makkaraa, siinä pitäisi olla aina "pyhä kolmiyhteys" eli paprikaa, sipulia ja varsiselleriä (joten lisää edelliseen muutama sellerinvarsi siivuina), ja sassafras-pulveria.
Sanovat, että okra pitää paistaa ennen soppaan lisäämistä, muuten siitä tulee mössöä.
Okraa ja sassafrassia ei tavallisesti laiteta samaan ruokaan... ehkäpä siitä syystä, että ruoan nimestä on kaksi versiota - ensimmäisen version mukaan se on ranskalaisten käännös afrikkalaisen okrasopan nimestä - ngombo - ja toisen version mukaan se on saanut nimensä choctaw-intiaanien nimestä sassafras-kasville; kombo. Mutta tämä onkin moderni creoleversio.
Tässä on sitten paastoruokaa Kaakkoisamerikasta...
Gumbo z'herbes
Tarvitset 5-20 eri lajia lehtivihanneksia: yrttejä, juuresten naatteja (jopa porkkanannaatit kelpaavat), salaattia, pinaattia, krassia... mitä nyt löydät. Nippu kutakin.
Tarvitset kaalinpään.
Tarvitset nipullisen sipulinvarsia, kevätsipulia, purjoa tms.
Pese kaikki tämä vihreä huolellisesti ja keitä 3 litrassa vettä kahden tunnin ajan. Valuta kasvikset (säästä neste!) ja hienonna ne.

Tee roux paistamalla 6 rkl jauhoja 4 rkl öljyä. Lisää 1 suuri sipuli hienonnettuna, 1 vihreä paprika hienonnettuna ja 3 sellerinvartta hienonnettuna. Kuullota. Lisää 1 rkl hienonnettua persiljaa ja paista vielä viitisen minuuttia.
Lisää vihannesten keittovesi, hienonnetut vihannekset, 2 laakerinlehteä, 4 timjaminkortta, 2 mausteneilikkaa, 2 maustepippuria, suolaa, pippuria ja cayennepippuria.
Anna muhia tunnin ajan. Tarkista maku.

Jos haluat, voit lisätä joukkoon puoli kiloa savustettua siankylkeä, makkaraa tms.

Muistuttaa vähän meikäläistä kaalisössöä.
(Mikä on: otetaan kaalinkerä ja hienonnetaan se (leikataan suikaleiksi, raastetaan, miten nyt valmistat kaalisalaatin)
Kaali ruskistetaan vähän kerrallaan paistinpannulla ja siirretään pataan.
Kaalikerrosten väliin laitetaan lihalientä, siirappia, maustepippureita ja vähän soijaa.
Otetaan puoli kiloa sikanautaa, ruskistetaan ja sekoitetaan kaalin joukkoon.
Kaiken annetaan muhia vähintään tunti. Mitä enemmän muhii, sitä parempaa. Ei ole erityisen ruokahalua herättävän näköistä, on ruskeaa mössöä - sössöä siis ;-) - mutta hirmuisen hyvää.
Syödään keitettyjen perunoiden ja puolukkahillon kanssa, atkinssilla jätetään siirappi pois ja syödään sellaisenaan.)
Gumbo syödään riisin kera, mutta atkinssilla sellaisenaan.
Gumbokin on muuten "oikeasti" ruskeaa sotkua. Tai punaista, jos se on creoligumboa, koska silloin siinä on tomaattia.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Joopa joo...

Jos osaisin ottaa valokuvia ja jos olisin siisti kokki, niin tekisin vähähiilihydraattisen ruokablokin. Tuntuu siltä että kaikki upeat kuvat on leivontablokeista - tai sitten jotenkin vaan tulee käytyä vain sellaisissa blokeissa LOL

Löysin paistettujen vihreiden tomaattien ohjeen...

Otetaan viisi desiä jauhoja, joista noin neljäsosa on maissijauhoa (ei maissitärkkelystä vaan enemmänkin polentajauhoa, jos et muuta löydä), maustetaan suolalla ja pippurilla ja sekoitetaan joukkoon niin paljon maitoa, että saat aika tanakkaa taikinaa.
Vihreät tomaatit leikataan siivuiksi, kastetaan taikinaan ja uppopaistetaan kuumassa öljyssä rapeiksi, kullanruskeiksi siivuiksi.

Etelävaltaiset kuulemma rakastavat uppopaistettuja ruokia. Hyvin suosittu napostelupala on kuulemma uppopaistetut suolakurkut... On varmaan hyviä. Vaikka en tosin ole vielä ehtinyt siihen vaiheeseen kuin aviomieheni, joka rakastaa suomalaisia venäläisiä suolakurkkuja ja kulkee ympäriinsä asunnossa suolakurkku kourassaan sitä narskutellen...

5 dl jauhoja
1/2 dl maissitärkkelystä
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 1/2 dl jäistä vettä
1 munankeltuainen
2 rkl suolakurkkulientä

litra valutettuja suolakurkun siipaleita

Sekoita jauhot, maizena, leivinjauhe ja suola. Tee kuoppa jauhojen keskelle ja kaada siihen vesi, keltuainen ja kurkkuliemi. Vatkaa sileäksi taikinaksi. Anna asettua puolisen tuntia jääkaapissa.
Peitä suolakurkunsiivut taikinalla ja paista öljyssä rapeiksi ja kullanruskeiksi. Anna valua paperilla ja tarjoile heti.

Voit myös leikata suolakurkut "veneiksi" ja friteerata sillä tavalla. Helpompi dipata kastikkeeseen. (Elikkä siis tarjoillaan jonkun kermaisen kastikkeen kera.)

Mustattu kana

Mustaamismauste


2 tl paprikaa
4 tl timjamia
2 tl sipulijauhetta
2 tl valkosipulijauhetta
1 tl sokeria
2 tl suolaa
2 tl mustapippuria
1 tl cayennepippuria
1 tl oreganoa
3/4 tl kuminaa
1/2 tl muskottia

Ota 7-8 tl mustaamismaustetta lautaselle.
Voitele 4 kananrintapalaa sulalla voilla ja kääntele mausteissa. Katso, että maustetta on joka puolella.
Paista kananrinnat kuumalla pannulla. Älä siirtele rintapaloja pannulla, niiden pitääkin "mustua", eli "karamellisoitua", lähes palaa.
Anna rintapalojen levätä hetki ja leikkaa ne sitten vinosti siivuiksi. Tarjoile salaatin ja kastikkeen kera.

Kastike:
(käy myös tomaateille ja maustekurkuille.)

1 dl hapankermaa, smetanaa, creme fraichea, kermarahkaa, turkkilaista jogurttia tms.
1 rkl tuoretta korianteria
suolaa ja pippuria

maanantai 2. helmikuuta 2009

Mitä tehdä vaahterasiirapilla?

vaahterasiirappijuustokakku

Pohja:
4 dl grahamkeksin muruja
5 rkl sulatettua voita
2 rkl sokeria

Sekoita murut, sokeri ja voi. Painele murut irtoreunakakkuvuoan pohjaan. Laita jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat täytteen.

täyte:
240 g tuorejuustoa
4 rkl vaahterasiirappia
1 suuri muna
1 tl vaniljaa
2 rkl vispikermaa

Vatkaa juusto pehmeäksi, lisää loput ainekset ja vatkaa sileäksi.
Kaada täyte vuokaan ja paista tunnin ajan 180 asteessa, kunnes täyte on asettunut. Anna jäähtyä.

Päällys:

2 1/2 dl vaahterasiirappia
1 dl vettä
1 vatkattu muna
1 1/2 rkl maissitärkkelystä (maizena)
1 dl murskattuja saksanpähkinöitä

Kiehauta vaahterasiirappi ja vesi. Sekoita muna ja maissitärkkelys. Temperoi munaseos sekoittamalla vähän kuumaa siirappia seokseen, kaada sitten suuruste vaahterasiirappiin ja keitä, kunnes seos sakeutuu. Levitä juustokakulle.
Koristele saksanpähkinöillä.

Jäähdytä jääkaapissa vähintään 2 tuntia ennen tarjoilua.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Erilainen ranskalainen "jouluhalko"

Uskaliaat leipurit päättivät tehdä "erilaisen" jouluhalon 2008.

"Haasteen sääntönä on, että sinun TÄYTYY tehdä KAIKKI 6 kerrosta halkoosi:
1) Dacquoise keksi
2) Mousse
3) Ganache täyte
4) Praliinitäyte
5) vanukastäyte
6) Kuorrutus"

Päätä miten haluat kerrostaa nämä ainekset, mitä makuja haluat käyttää ja minkä kokoisen ja muotoisen  "halon" haluat.

1) Dacquoise

80 g mantelijauhoja
50 g tomusokeria
2 rkl jauhoja
1 dl munanvalkuaisia (3 munan valkuaiset)
50 g sokeria

Sekoita mantelijauhot ja tomusokeri. Siivilöi jauhot seokseen.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, vähitellen lisäten sokeria, kunnes kaikki sokeri on valkuaisissa ja valkuaiset kovaa vaahtoa.
Kääntele jauhot valkuaisiin.
Piirrä lyijykynällä leivinpaperille haluamasi kokoinen pohja ja voitele leivinpaperi. Vuoraa uunipelti voidellulla leivinpaperilla.
Levitä mantelimarenki merkitsemällesi alueelle, hiukkasen laitojen yli ja vähän alle sentin paksuiseksi kerrokseksi.
Paista 180 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes levysi on kullanruskea.
Anna jäähtyä ja leikkaa haluamasi kokoiseksi levyksi.

Voit käyttää hasselpähkinäjauhoja tai kookoshiutaleita mantelijauhojen sijaan.
Voit maustaa marengin kaakaolla tai sitruunankuorella, tai kanelilla tms.

2) Mousse
Siis - tee mitä moussea haluat. Kyllä niitä reseptejä löytyy.

3) Ganache
Sulata raastettu tai hienoksihakattu suklaa kermassa (yhtä paljon kumpaakin), sekoita joukkoon vähän voita. Voit maustaa kerman karamellilla, jos haluat, tai ihan millä tahansa.

4) Praline Feuillete

Gavotit (pitsiletut)
3/4 dl täysmaitoa
1 rkl voita
35 g jauhoja
1 rkl vatkattua munaa
1 tl sokeria
1/2 tl öljyä

Sulata voi maidossa. Vatkaa joukkoon siivilöidyt jauhot, muna ja sokeri. Vatkaa taikina sileäksi.
Voitele pelti ja levitä taikina pellille.
Paista 220 asteessa muutama minuutti, kunnes pitsi on kultainen ja rapea. Anna jäähtyä.

100 g suklaata
2 rkl voita
2 rkl praliinia
60 g gavottia (edellisen reseptin mukaan) tai aamiaismuroja (riisimuroja, maissihiutaleita tms.) tai kauralastuja tms rapeaa, pitsimäistä

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Sekoita praliini ja murskatut murot (gavotit) joukkoon. Levitä massa kahden leivinpaperin väliin ja paina sileäksi.

5) vanukas

uskaliaat leipurit tekevät paahtovanukkaan ilman paahdettua sokeria - siis uunivanukkaan tai makean munamaidon. Munamaidon voi maustaa miten tahansa, kunhan muistat, että se on maitopohjainen vanukas. Marjat eivät oikein toimi maitovanukkaiden kanssa. Minun mielestäni.
Tässä siis tärkeintä on, että tekee vanukkaan saman muotoisena kuin muutkin kakun osat. Aika itsestään selvää on, että jos haluat "halon", teet osat leipävuoassa.
Laita vanukas pakastimeen valmistuksen jälkeen.

6) kuorrutus

Joo... siis tee mitä kuorrutusta tahansa. Uskaliaat leipurit suosittelevat suklaakuorrutusta jossa on liivatetta. Aika outoa. Siitä tulee vähän niinkuin suklaakiillettä.
Joka tapauksessa, koska siinä on liivatetta, se pitää tehdä ihan viimeisenä, juuri ennen kuin aikoo kuorruttaa "halon".

Tarvitset
2 levyä liivatetta
4 rkl vispikermaa
5 rkl sokeria
4 rkl vettä
5 rkl kaakaojauhetta

Pehmitä liivate vedessä.
Sekoita muut ainekset ja keitä 3 minuuttia.
Sulata liivate suklaaseokseen, ja anna jäähtyä. Heti kun se alkaa jähmettyä, levitä "halon" päälle.

"Halon" kokoaminen:
vuoraa leipävuoka piirtoheitinkalvolla.
Pursota 1/3 moussesta vuokaan
Ota vanukas pakastimesta ja laita mousseen. Paina kevyesti, jotta se uppoaa hiukan.
Pursota lisää moussea vuokaan, jotta peität vanukkaan.
Leikkaa praliini hiukan vuokaa pienemmäksi ja aseta se vuokaan päällimmäiseksi.
Pursota loput moussesta vuokaan.
Pakasta muutama tunti.
Pursota ganache vuokaan.
Leikkaa dacquoise levy sopivan kokoiseksi ja paina kevyesti ganachen päälle varoen, ettei ganache pursuile.
Palauta pakastimeen.
Tee suklaakuorrutus.
Ota "halko" pakastimesta ja kumoa vuoasta ritilälle. Poista piirtoheitinkalvot.
Kuorruta "halko". Voit koristella "halkosi" nyt ja käyttää vielä pehmeää kuorrutusta "liimana", tai koristele se juuri ennen tarjoilua.
Anna kuorrutuksen jäähtyä kunnolla ja laita takaisin pakastimeen.
Ota pakastimesta n. 1/2 tuntia ennen tarjoilua ja koristele, jos halusit tehdä sen jälkeenpäin.

Lisää aiheesta täällä: Ispahan

lauantai 31. tammikuuta 2009

Ispahan

Pariisissa on leipuri nimeltä Pierre Hermé, joka suunnitteli nyt jo klassikoksi muodostuneen Ispahan-makaroonin. (Makarooni tässä ei ole pastaa, vaan mantelikakkunen)

Ispahan on täytetty ruusuvoivaahdolla, vadelmilla ja licheillä. Nykyään Ispahania saa kaikenlaisissa muodoissa, tuulihattuina, juustokakkuna, kakkuna...

Eräs "daring baker" teki "ranskalaisen jouluhalkonsa" à l'Ispahan

Tässä on sitten hiukan muunneltu alkuperäinen resepti Pierre Hermén Ispahan makarooneille.

Resepti on todella iso, siitä saa 200 pikkuleipää, joten voit hyvin jakaa sen kymmenellä

Vadelmahyytelö:

1 kg vadelmapureeta
100 g sokeria
20 g gellania. (Gellanin voi korvata agaragarilla)

Vuoraa neliskanttinen vuoka leivinpaperilla.
Lämmitä vadelmapureeta, sekoita sokeri ja gellan ja lisää pureeseen, anna sen kiehahtaa. Miksaa, siivilöi ja kaada vuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 12 tuntia. Leikkaa jähmettynyt gelee 2 sentin kuutioiksi.
Agar agarilla on se hyvä puoli, että jos se ei jähmety, voit lämmittää kaiken uudelleen ja lisätä agaria. Jos hyytelö on liian jähmeää, lämmitä kaikki uudelleen ja lisää vadelmamehua.

Lichi- ja ruusuvoikräämi

600 g valkoista suklaata
80 g kaakaovoita
350 g lichipureeta
100 g vispikermaa
5 g ruusuaromia

Sulata suklaa ja kaakaovoi vesihauteessa. Kiehauta kerma lichipureen kanssa ja anna jäähtyä hetki ennen kuin kaadat suklaalle. Sekoita kunnes sinulla on voikräämiä. Mausta ruusulla ja säilytä jääkaapissa.

Makaroonit - mantelileivät

1050 g manteleita
1050 g tomusokeria
350 g munanvalkuaisia
12,5 g punaista karamelliväriä
12.5 g karmiinia
1 kg sokeria
250 g vettä
375 g munanvalkuaisia (viikon vanhoja)
6 g munanvalkuaisjauhetta

Jauha mantelit ja sokeri yhdessä ja siivilöi.
Sekoita mantelijauho munanvalkuaisten (350 g) ja karamellivärin kanssa.
Keitä sokeri ja vesi siirapiksi. Kun sokerisiirappi alkaa kiehua, vatkaa munanvalkuaiset (375 g) ja valkuaisjauho vaahdoksi. Kaada joukkoon sokerisiirappi jatkuvasti vatkaten. Anna jäähtyä.
Lisää mantelijauho marenkivaahtoon.
Pursota pyöreiksi, sileiksi "kolikoiksi" leivinpaperilla ja paista 170 asteessa 10-15 minuuttia, riippuen koosta. Makaroonit ei saa ruskettua.
Anna jäähtyä.

Kun jäähtyneet, täytä lichi-ruusuvaahdolla ja paina vadelmahyytelökuutio vaahdon keskelle. Koristele punaisilla ruusunlehdillä. Voit tehdä ison makaronin ja painella vadelmia koristeeksi reunoille.

Siis... voisiko olla hankalampaa?

Saat ihan kelpaavaa vastiketta, jos teet vadelmahyytelön ihan sillä tavalla kuin olet tottunut sen tekemään, ja teet valkosuklaaganachen niin kuin olet sen tottunut tekemään (siis raasta valkosuklaa, kiehauta kerma, kaada suklaalle, suklaa sulaa, lisää pari rkl voita, vatkaa kerma et voila) ja maustat sen sitten lichipureella ja ruusuaromilla, ja makaroonit... Marenkivaahtoon sekoitetaan mantelijauhoja (yhtä paljon mantelia ja tomusokeria), värjätään vaaleanpunaiseksi, paistetaan. Sillä sipuli.

Sitten siihen ranskalaiseen jouluhalkoon. Ranskalainen jouluhalko ei ole sama asia kuin perinteinen jouluhalko, joka on oikeastaan suklaakääretorttu - sekin tosin ranskalainen perinne. Tämä on monimutkainen kerrostettu pitkä kakku, joka ei pahemmin edes halolta näytä.

Ranskalainen jouluhalko tehdään mantelipohjalle, joten voi hyvin käyttää mantelileipien reseptiä kun tekee pohjalevyn.
Sen päälle tulee nougatmoussea. En erityisemmin pidä nougaasta. Ispahan-versioon voisi käyttää valkosuklaa-lichi-ruusumoussea.
Sen päälle tulee praliné feuilleté - ohut karamellinen, rapea keksi.
Ispahan-versiossa sen voisi korvata valkosuklaa-mantelileipä-vadelmapraliinilla.
Sitten moussea, praliinia ja moussea taas.
Sitten paksu kerros lemon curdia eli sitruunavoita ja vadelmia, tai suklaaganachea - Ispahan-versiossa tämän voi korvata vadelmahyytelöllä. Tämä "kerros" tulee pakata mousseen.
Jotta tämä saadaan aikaan, otetaan pitkulainen leipävuoka, joka vuorataan muovikalvolla. Muovikalvoa tulee olla reilusti.
Vuoka pakataan "ylösalaisin", siis aloitetaan mousseen pakatulla voivaahdolla tai hyytelöllä, jatketaan praliini- ja mousse-kerroksilla, ja päätetään mantelilevyllä. Sitten muovikalvo käännetään kakun suojaksi ja halko saa kovettua pakastimessa 2-3 päivää. Tarjoilupäivänä se kuorrutetaan esim. suklaalla. Ispahan-version voisi kuorruttaa lichi-valkosuklaa-ruusuvoivaahdolla ja esim. vaaleanpunaisella marsipaanilla, ja koristella punaisilla ruusuilla ja vadelmilla, tai vaaleanpunaisilla makarooneilla (siis edelleenkin niillä mantelileivillä, eikä pastalla).

Mutta tämän voi täyttää ihan miten haluaa. Pääasia on, että pohjalla on se pähkinätaikinalevy, dacquoise, välissä on 1-2 rapeaa praliinilevyä ja halko on täytetty suklaamoussella. Mitä sitten panee "täytteeksi", on ihan valinnanvapaata. Olen nähnyt täytteenä vaniljavanukasta, paahtovanukasta, voikräämiä, hyytelöä...

Perusteellisemmin aiheesta täällä: erilainen ranskalainen "jouluhalko"

perjantai 30. tammikuuta 2009

Melissan "suklainen kuolema" trifle

Melissan "suklainen kuolema" trifle

Tarvitset pannullisen hyvin suklaisia suklaaruutuja - lisää kaakaota ja pilkottua suklaata taikinaan.
kahvikupillisen vahvaa, hyvää kahvia - kahviliköörikin kelpaa
litran suklaavaahtoa
litran vispattua kermaa
6-7 daim-patukkaa, murskattuna

Kostuta suklaaruutulevy kevyesti kahvilla ja leikkaa levy suupalan kokoisiksi kuutioiksi.
Ala koota trifleä: puolet suklaakuutioista, puolet suklaavaahdosta, puolet kermasta, puolet daimista, loput kakusta, loput suklaavaahdosta, loput kermasta ja koristele lopuilla daim-muruista.

Helppo ja hyvä suklainen jälkiruoka.

Muuten, käy Melissan kotisivulla. Siellä on kuva tästä herkusta, ja luin juuri eilen erään onnettoman blokkaajan "motkotusta" siitä, kuinka ajattelemattomat, itsekkäät tai molempia ihmiset varastavat hänen aineistoaan, reseptejä, kuvia ja muuta, ja julkaisevat omilla sivuillaan, saavat kaikki käynnit ja siitä seuraavat tulot ja maineen... että Melissa ansaitsee toki kaikki käynnit... toisaalta kyllä luin viikko sitten, kuinka eräs onneton nainen valitti kuinka hänellä käy niin paljon vierailijoita, ettei hänellä ole varaa ylläpitää sivustoaan... luulen kuitenkin, että hänen vierailijansa varastavat hänen tilaansa nostamalla kuvat hänen sivustoltaan suoraan omille sivuilleen ja blokeilleen... En ole kuullut että pelkät vierailut maksaisivat, mutta... en tiedä kovin paljon kuinka internet toimii.

---

"toffee-brownie-trifle" tehdään kuulemma kerrostamalla brownies - tai suklaaruutukuutioita - cheesecake-vanukasta, kermaa ja toffee-hippuja (voit hyvin pilkkoa esim. dumlea pieniksi).
Minä olisin valinnut vaalean kakun toffeen seuraksi, ja kinuskivanukasta.

Cheesecake-vanukas

tarvitset yhtä paljon (grammoina) seuraavia aineksia: tuorejuustoa, kermarahkaa ja fariinisokeria, sekä vaniljaa maun mukaan.
Vispaa kaikki ainekset yhteen sileäksi vaahdoksi ja anna asettua jääkaapissa. Tarjoile grahamkeksien ja marjojen kera.

Jos haluat tehdä minttusuklaatrifleä, korvaa toffee tai daim mariannemurskalla ja tee minttusuklaaneliöitä sekoittamalla mariannemurskaa taikinaan - tai maustamalla se minttu-aromilla. Kermankin voi maustaa mintulla. Suklaaneliölevyn voi kostuttaa minttuliköörillä tai vahvalla minttuteellä.

torstai 29. tammikuuta 2009

Huh, hah, hei ja viskiä pullo...

eli "kummallisia yhdistelmiä osa kukaties
pekoni-viski-suklaaruudut aka "laillinen pahe"

tarvitset
250 g pekonia
240 g voita
300 g tummaa suklaata
2 1/2 dl sokeria
1 1/4 dl fariinisokeria
5 suurta munaa
mustapippuria
1/2 dl hyvää kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa, mielellään savustettua, jos löydät
3 3/4 dl jauhoja
1 dl pekaanipähkinämurskaa
viskiä

Esilämmitä uuni 180 asteeseen

Paista pekoni rapeaksi, anna rasvan valua pois, kuivaa siivut ja murenna pekoni pieniksi muruiksi.

Peitä pekaanipähkinät juuri ja juuri viskillä. Kun puolet viskistä on imeytynyt pähkinöihin, nosta pähkinät viskistä reikäkauhalla, levitä leivinpellille ja paahda uunissa hetki. Kun pähkinät ovat kuivuneet, kaada loppu viski niiden päälle ja anna pähkinöiden paahtua.

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä. Lisää sokerit, maustemitta mustapippuria, suola, munat ja ruokalusikallinen viskiä ja sekoita hyvin. Lisää kaakaojauhe ja sekoita. Lisää jauhot kolmessa osassa ja sekoita huolellisesti. Sekoita joukkoon pekonin murut ja viskipekaanit.

Voitele uunipannu pekoninrasvalla ja kaada suklaaruututaikina pellille. Paista 20-25 minuuttia. Keskustan pitäisi olla vielä vähän tahmeaa. Anna jäähtyä ja leikkaa neliöiksi.

Jos nyt välttämättä haluat,
Bourbon-juustokuorrutus

100 g voita
225 g tuorejuustoa
1 l tomusokeria
5 rkl viskiä

Vatkaa voi ja juusto vaahdoksi. Lisää tomusokeri ja viski. Vatkaa sileäksi.

Sopisi hyvin myös suklaakakulle tai banaanikakulle.
Muuten voit hyvin kuorruttaa ruudut tavallisella suklaakuorrutuksellasi, tai jättää kuorrutuksen pois kokonaan. Appelsiinikin sopii hyvin, esimerkiksi ambrosiakakun kuorrutus.

Minä en erityisesti pidä viskistä, en pidä alkoholista yleensäkään, mutta pekoni-suklaaruudut kuulostaa hyvältä. Letut vaahterasiirapin ja pekonin kera ovat ihania, samoin paahtoleipä marmeladin ja pekonin kera.